Tänään illalla vuoden ensimmäisessä Counter Strike: Global Offensive Major-finaalissa kruunataan uusi voittaja, kun finaalissa kohtaavat ensikertalainen Luminosity Gaming, sekä toisessa perättäisessä Major-finaalissaan pelaava Natus Vincere. Suomen aikaa kello 20:30 alkava finaali kerää koko CS-maailman seuraamaan Columbuksen Nationwide -areenalla pelattavaa ottelua.

Finaalia voi pitää jossain määrin odotettuna, sillä molemmat joukkueet ovat yltäneet alkuvuoden aikana useamman turnauksen loppuotteluun. Kun vielä Fnatic tippui suhteellisen aikaisessa vaiheessa, ei realistisia uhkaajia joukkueille löytynyt kuin Astraliksen muodossa, jonka Na`Vi sysäsi syrjään välierissä.

Joukkueet ovat kohdanneet kuluvan vuoden aikana neljästi, Luminosityn voittaessa kolmeen otteeseen. Karttavoitot menevät brasilialaisille lukemin 5-2. Na`Vin ainoa voitto tuli Dreamhack Leipzigin finaalissa, jossa 2-0 päättyneessä sarjassa molemmat kartat, (Cobblestone & Train) venyivät aina jatkoajalle asti. Muuten kohtaamiset ovat menneet brasilialaisten nimiin. Viimeiset keskinäiset ottelut pelattiin maaliskuun alussa Puolan Katowicessa, kun Luminosity ensin lohkovaiheessa voitti Miragen, ja myöhemmin tiputti Na`Vin välierissä suoraan 2-0 voitolla.

Mirage sekä Train ovat kartoista ainoat, joita joukkueet ovat pelanneet kahdesti. Trainissa voitot ovat tasan 1-1, Miragessa voiton on napannut molemmilla kerroilla Luminosity.  Kovin suurta etua ei kummallekaan joukkueelle voi karttojen perusteella antaa. Na`Vi ei pelaa Cachea, Luminosity taas jättää Dust 2:en väliin. Train on perinteisesti ollut itäeurooppalaiselle joukkueelle vahva, Luminosity taas on kova Miragessa.

Ainostaan Infernon osuessa kohdalle kolmannen kartan arpomisessa voi brasilialaisille antaa etulyöntiaseman karttojen perusteella, olettaen että molemmat hoitavat omat valintansa kunnialla kotiin.

Na`Vi joukkueista tähän mennessä tasaisempi

Kuluvan turnauksen aikana Na`Vi on ollut finalisteista vakuuttavampi. Molemmat joukkueet voittivat lohkonsa, mutta Na`Vi teki sen ennakkoon hankalammassa lohkossa. Myös pudotuspeleissä on taival ollut hankalampi, kun etenkin välierissä vastaan asettui Astralis. Na`Vi ei ole vielä hävinnyt yhtään karttaa, ja sen tiukin voitto tuli juuri tanskalaista Astralista vastaan Infernossa lukemin 16-14.

Välierässä joukkueen tähtipelaaja Ladislav 'GuardiaN' Kovács ei ollut parhaimmillaan. Maailman parhaimpiin tarkk’ampujiin kuuluva GuardiaN keräsi ainoastaan 24 tappoa kahden kartan aikana, vähiten koko joukkueesta. Toisaalta GuardiaN ei tehnyt yhtään enempää kuin mitä hänen tarvitsi, ja joukkue kykeni silti vakuuttavaan 2-0 voittoon. Mikäli supertähti pelaa omalla tasollaan, voi brasilialaisille tulla hankala iltapuhde

Luminosity tiputti toistaiseksi ainoan karttansa puolalaista Virtus.pro:ta vastaan, senkin vasta jatkoajalla. Tämän jälkeen vastustajaksi asettui ennakkoon selkeästi heikompi Team Liquid, mutta ottelusta tuli kaikkea muuta kuin helppo. Kaksi karttaa, joissa Liquidilla oli yhteensä peräti kolmetoista karttapalloa.

Mutta niin vaan Luminosity taisteli takaisin ylitsepääsemättömältä tuntuvalta takamatkalta, ei kerran, vaan kahdesti. Se on omiaan luomaan uskoa joukkueen kykyihin nousta mistä tahansa sillasta. Tacio ’TACO’ Filho sekä Marcelo 'coldzera' David ovat olleet liekeissä, ja tulevat aiheuttamaan harmaita hiuksia Na`Ville.

Kyseessä on taktiselta osaamiseltaan kaksi aivan maailman terävintä kärkeä olevat joukkueet.  Molemmat joukkueet kykenevät turnauksen voittamaan, mutta Na`Vin pelaajat ovat kokeneempia, ja ovat suorittaneet tasaisemmin Columbuksessa. Luminosity löytää varmasti tapoja sekoittaa Na`Vin peliä. Riittääkö se voittoon, jää nähtäväksi.

 

Kuva: MLG