Counter-Strike: Global Offensive -kausi alkaa olla kuluvan vuoden osalta pikku hiljaa taputeltu. Jäljellä on enää viimeinen koitos ennen joulutaukoa, kun ECS-liigan finaaleissa runkosarjan kahdeksan parasta joukkuetta ottavat mittaa peräti 750 000 dollarin palkintopotista.

Elmeri ”eme” Nick sekä Nico ”milA” Hartikainen esittävät mielipiteensä muutamaan väitteeseen ennen turnauksen alkua.

Turnaushan on kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen, sillä paikallaolijoista kovan tason turnausvoittoa viimeisen parin kuukauden aikana ovat juhlineet lähinnä pohjoisamerikkalaisjoukkueet.

Cloud 9, Optic Gaming sekä tanskalainen Dignitas ovat joukkueista ainoat, jotka ovat kyenneet nousemaan palkintopallin korkeimmalle korokkeelle lähiaikoina.

Erikoinen kolmikko, kun turnauksessa on mukana kuitenkin SK Gaming, Astralis sekä aikaisemmin peliä dominoinut Team EnVyUs. Viimeiseltä löytyy toki Gfinityn turnausvoitto syyskuulta, mutta tasoltaan turnaus ei ollut aivan kirkkainta kärkeä.

Alla on siis neljä väittämää tulevasta turnauksesta, joihon eme sekä milA tarjoavat omat mielipiteensä.

Optic Gamingin suonenveto on ohi:

eme: En usko. Optic oli saavuttanut kovia tuloksia jo ennen ELEAGUEn voittoaan, ja päässyt ikään kuin puskista nousemaan huipulle. Okei, tulokset ovat tulleet suhteellisen lyhyen ajan sisään, mutta samassa lohkossa on parin viikon takaiset pudotuspelivastustajat jotka Optic harjasi tieltään. En usko toiseen perättäiseen turnausvoittoon, mutta pudotuspeleihin pääseminen vaientaisi hieman puheita suonenvedosta.

milA: Sydän sanoo ei, järki sanoo kyllä. Joukkue on viimeisen kuukauden aikana osoittanut olevansa oman alueensa ykkösnimiä ja vakava uhka myös Euroopan kärkinimille. ELEAGUEn voitosta huolimatta uskon joukkueen jäävän kuitenkin tällä kertaa lohkoihin: Astralis suoriutuu lohkovaiheessa paremmin kuin pudotuspeleissä ja FaZe jatkaa hyviä otteitaan, minkä myötä OpTic jää lohkossa kolmanneksi.

Astralis palaa vihdoin huipulle toisella peräkkäisellä finaalipaikalla:

eme: En ihmettelisi, mikäli näin kävisi. Kevään ja kesän turbulenssi alkaa olla kokoonpanon ja tulosten osalta ohitse, ja ECS:n runkosarjan vakuuttava voitto antoi jo osviittaa joukkueen parantuneesta pelistä. Kun päälle lyödään vielä ELEAGUEn kakkossija, alkaa Astralis vihdoin päästä sille tasolle, jota siltä on jo hetken odotettu.

milA: Eiköhän siinä niin käy, mutta tuurilla: B-lohkon kaikki joukkueet ovat ennakkoon heikompia kuin A-lohkon kolme kovinta, minkä myötä Astralikselle on tarjolla lohkovoitolla "ilmainen" tie finaaliin. Tällä kertaa edes välieräkirouksesta ei ole vastusta tanskalaisille! Voittoa tuskin kuitenkaan tulee.

Amerikan joukkueet valloittavat vähintään kolme välieräpaikkaa:

eme: Voisin lyödä vaikka pienen summan vetoa, että näin käy. Optic sekä Cloud 9 haastavat eurooppalaiset tosissaan a-lohkon pudotuspelipaikasta, ja b-lohkossa voidaan nähdä pienimuotoinen yllätys, sillä Immortals voi hyvinkin napata toisen pudotuspelipaikan. SK Gamingin pitäisi ottaa lohkovoitto kokoonpanomuutoksesta huolimatta. Dignitakselta puuttuu viimeaikoina ilmiliekeissä ollut Emil ”Magisb0y” Reif, joka jättää ison aukon joukkueen potentiaaliin. Saattaa siis olla, että tanskalaisten tarina päättyy jo lohkovaiheeseen. Itse en usko EnVyUsin yltävän kahden parhaan joukkoon lohkossaan.

milA: Nääh. Vaikka Amerikan joukkueet ovat tänä vuonna olleet elämänsä iskussa, varsinkin nyt syksyllä, niin tämä väite menee pieleen jo A-lohkon kohdalla: Astralis ja FaZe menevät jatkoon.

FaZe lunastaa vihdoin potentiaalinsa:

eme: FaZe Clanissa on potentiaalia vaikka muille jakaa, mutta se ei ole kuluvan vuoden aikana realisoitunut kuin ajoittain. Finn ”karrigan” Andersenin tultua mukaan remmiin on joukkue saanut hieman tasaisuutta otteisiinsa, mutta en usko suureen menestykseen vielä tässä turnauksessa. Ensi vuodesta voi hyvinkin tulla FaZen vuosi, mutta tämän vuoden viimeinen turnaus antaa parhaimmillaan pientä valoa tunnelin päähän.

milA: Suomalaisfanina toivon ainakin niin tapahtuvan. Joukkueen peli näyttää paikoitellen vielä sekavalta, mutta suoritukset ovat parantuneet viime viikkoina jatkuvasti. Olisi hieno nähdä allun saavuttavan vuoden ainakin edes yhden kunnollisen turnausvoiton, ja siihen on tilaisuus nyt jos koskaan!

Vielä loppuun molemmat heittävät arvionsa turnauksen top4-joukkueiksi:

eme:

  1. Astralis
  2. SK Gaming
  3. Optic Gaming
  4. Immortals

milA:

  1. FaZe Clan
  2. Astralis
  3. Team EnVyUs
  4. SK Gaming

Turnaukseen voi tutusta tarkemmin eUrheilu.comin julkaisemassa katsojaoppaassa.