Finnish Esports Leaguen (FEL) CS:GO-liiga ja Overwatch Cup -turnaus huipentuvat ensi viikon tiistaina 25.6. Finaaliottelut pelataan Helsingin Tennispalatsin Finnkino-teatterissa. Tänä vuonna FELin Overwatch Cup toimii myös lajin virallisena eSM-turnauksena. Molemmissa finaaleissa on luvassa kutkuttava asetelma, jossa yritetään viimeinkin kaataa lajien vanhat titaanit.

CS:GO: Neljäs kerta toden sanoo?

Ei ole mikään ihme, jos CS:GOn finaalipari saa ajattelemaan, että juttuun on vahingossa päässyt vanhat tiedot. HAVU Gaming ja SJ Gaming näes kohtaavat itsensä jo neljättä kertaa. HAVU on ollut mukana jo kolmen aiemman CS:GO-kauden finaaleissa – ja voittanut ne. Myös SJ Gaming on ollut mukana finaaleisa jo kolmen vuoden ajan; vuonna 2017 Vitalis-nimellä ja sen jälkeen Superjymyn alaisuudessa, tällä kertaa uudelleenbrändättynä SJ Gamingina.

Joukkueiden aiemmat kohtaamiset ovat nekin tuntuneet toistavan toisiaan. Jokainen finaaliottelu on ollut täynnä taitsoa, mutta HAVU on pääässyt lopulta vetämään pidemmän korren. Loppulukemat 2-1 ovat tuttuja kolmesta aiemmasta finaaliottelusta, HAVUn hyväksi tietenkin.

Nähtäväksi jää, pääseekö SJ Gaming viimeinkin vetämään pidemmän korren. Ottelun voittaja palkitaan 10 000 eurolla ja toiseksi yltänyt 3 500 eurolla. Ottelu pelataan tiistaina klo 20:30 eteenpäin ja se on katsottavina suorana Elisa Viihde Sportin Twitch-kanavalta. Lippuja paikan päälle voi ostaa täältä.

Overwatch: Uusi tulokas kaksinkertaista euroopanmestaria vastaan

FELin Overwatch Cupissa nähdään sen sijaan huomattavasti yllättävämpi vastaanasettelu. Finaalin ensimmäinen joukkue oli odotusten mukaan hallitseva suomenmestari Team Gigantti. eSM-mestaruuden lisäksi Team Gigantilla on hallussaan kaksi Euroopan Contenders-mestaruutta. Viime Contenders-kaudella joukkue ylsi semifinaaliin asti.

Koska Overwatch Cup toimii samalla myös lajin virallisena eSM-turnauksena, on halu voittaa varmastikin suuri niin Team Gigantilla kuin tämän haastajallakin. Joukkuetta vastaan nousee varsin uusi tulokas Esteetön Imurointi, joka oli koottu varta vasten turnausta varten. Joukkue päätti runkosarjan voittotuloksella 6-1, häviten vain Team Gigantille, joka ylsi täydelliseen 7-0 tulokseen.

Joukkueiden aiempi kohtaaminen päättyi 3-0 tulokseen Team Gigantin hyväksi, joten Esteettömältä Imurilta vaaditaan melkoista parannusta, mikäli nämä mielivät uudeksi suomenmestariksi.

Finaaliottelun voittaja palkitaan mestaruustittelin lisäksi 5000 euron palkinnolla, hopeasijalle yltänyt taasen saa 3000 euroa. Ottelu pelataan tiistaina klo 16:00 eteenpäin ja voit katsoa sitä suorana FELin Twitch-kanavalta. Lippuja paikan päälle voi ostaa täältä.

Lähde: FEL Kuvalähde: FEL