Euroopan ja Amerikan LCS-liigat (League Championship Series) saatiin kevätkausien runkosarjojen osalta päätökseen viime viikonloppuna League of Legendsissä. Euroopassa nähtiin sarjan kalkkiviivoille asti tiukka taistelu viimeisistä pudotuspelipaikoista, kun taas Amerikassa huomio kiinnittyi kamppailuun runkosarjan kärkisijoista.
Fnatic oli lopulta ylivertainen Euroopan sarjassa 14 voitollaan 18 ottelusta. Kenties suurimpana suosikkina kauteen lähtenyt joukkue jyräsi selkeään runkosarjan voittoon. Fnatic hävisi viimeisestä 12 ottelustaan ainoastaan yhden, ja se lähtee pudotuspeleihin selkeänä ennakkosuosikkina.
Neljä viimeistä Euroopan mestaruutta voittanut G2 Esports uudistui täksi vuodeksi neljän pelipaikan ja valmennuksen osalta, mutta joukkue ylsi silti toiseen sijaan ja suoraan semifinaalipaikkaan.
Puolivälieräpaikat menivät Splycelle, Vitalitylle, H2k:lle ja Roccatille. Etenkin Vitality oli runkosarjan piristysruiske, kun joukkueen tulokkaat, Italian midlane-sensaatio Daniele ”Jiizuke” di Mauro etunenässä, esittivät ennakkoluulottomia otteita. Myös H2K ja Roccat esiintyivät pirteästi, vaikka kumpaakaan joukkuetta ei povattu pudotuspeleihin.
Sarjan ainoan suomalaisen edustama joukkue, Matti ”WhiteKnight” Sormusen edustama Unicorns of Love, jäi lopulta sarjan hännänhuipuksi. UoL aloitti sarjan katastrofaalisesti voittamalla ainoastaan yhden ottelun yhdeksästä ensimmäisestä. Joukkueen otteet paranivat sarjan toisella puoliskolla huomattavasti, ja UoL taistelikin viimeiseen viikonloppuun asti pudotuspelipaikasta, mutta joukkueen loppuohjelma koitui liian kovaksi.
Euroopan sarjan suurimmat pettymykset olivat Misfits ja Schalke 04. Etenkin viime vuoden maailmanmestaruuskisoissa kahdeksan parhaan joukkoon yltänyttä Misfitsiä povattiin kärkitaistoon, mutta joukkue hävisi ennakolta heikommiksi povatuille joukkueille liian monta ottelua.
Runkosarjan tulokset ja ottelujen voitto/tappiosuhde:
1. Fnatic | 14-4 |
2. G2 Esports | 12-7 |
3. Splyce | 11-8 |
4. Team Vitality | 10-8 |
5. H2k | 8-10 |
6. Roccat | 8-10 |
7. Misfits | 8-10 |
8. Schalke 04 | 7-11 |
9. Giants Gaming | 7-11 |
10. Unicorns of Love | 6-12 |
G2 voitti toisen sijan päättäneessä tiebreak-ottelussa Splycen. Tasatilanteessa ratkaisivat keskinäiset ottelut, minkä takia esimerkiksi Misfits sijoittui puolivälierien ulkopuolelle.
Ensi perjantaina ja lauantaina pelataan puolivälierät Splyce-Roccat sekä Vitality-H2K. Välierät pelataan 30. ja 31. maaliskuuta. Kevätkausi huipentuu Kööpenhaminassa pelattavaan pronssiotteluun ja finaaliin 7.-8. huhtikuuta. Kaikki pudotuspeliottelut pelataan paras viidestä -mallilla. Kevätkauden voittaja on Euroopan edustaja Riotin keväällä järjestämässä Mid-Season Invitationalissa.
100 Thieves kärkipaikalle Amerikassa – suosikkiseurat joutuivat tiukkoihin puolivälieriin
Amerikan LCS:ssä kaksi yllättäjäjoukkuetta kiilasi suosikkien eteen. Ensimmäistä kauttaan LoLia pelaava 100 Thieves valtasi lopulta sarjan kärkipaikan Echo Foxilta, joka oli johtanut sarjaa sen alusta lähtien. Thieves pelasi sarjan toisen puoliskon ilmiömäisesti häviten ainoastaan yhden ottelun yhdeksästä.
Runkosarjan viimeisenä päivänä pelattiin peräti viisi tiebreak-ottelua. 100 Thieves päihitti Echo Foxin taistelussa ykkössijasta, kun taas neljä seuraavaa joukkuetta ratkaisivat keskenään puolivälieräjoukkueiden järjestyksen. Tahmeasti kauden aloittanut Amerikan suurjoukkue TSM paransi sarjan loppua kohden hurjasti otteitaan ja otti lopulta kolmossijan.
Isolla rahalla täksi kaudeksi koottu Team Liquidin joukkue oli lopulta neljäs. Cloud9 hyytyi viimeisenä viikonloppuna toiselta sijalta peräti viidenneksi, ja joutuu pelaamaan Liquidia vastaan ennakolta todella herkullisessa puolivälierässä.
100 Thievesin lisäksi pudotuspeleissä nähdään sarjaan uutena tulleista joukkueista NBA-seura Houston Rocketsin alaisuudessa pelaava Clutch Gaming. Pudotuspelijoukkueiden ja jumbojoukkueiden välille syntyi lopulta yllättävänkin suuri kuilu.
Runkosarjan tulokset ja ottelujen voitto/tappiosuhde, jälkimmäisenä tilanne ennen tiebreak-otteluja:
1. 100 Thieves | 13-6 | 12-6 |
2. Echo Fox | 12-7 | 12-6 |
3. TSM | 13-7 | 11-7 |
4. Team Liquid | 12-8 | 11-7 |
5. Cloud9 | 12-8 | 11-7 |
6. Clutch Gaming | 11-9 | 11-7 |
7. CLG | 7-11 | |
8. FlyQuest | 6-12 | |
9. OpTic Gaming | 5-13 | |
10. Golden Guardians | 4-14 |
Ensi lauantaina ja sunnuntaina pelataan puolivälierät Liquid-Cloud9 sekä TSM-Clutch Gaming. Välierät pelataan 31.3. ja 1.4. Kevätkausi huipentuu Miamissa pelattavaan pronssiotteluun ja finaaliin 7.-8. huhtikuuta. Kaikki pudotuspeliottelut pelataan paras viidestä -mallilla. Kevätkauden voittaja on Amerikan edustaja Riotin keväällä järjestämässä Mid-Season Invitationalissa.
LoL-kevään aikataulut kaikista liigoista näkee sivulta lolesports.com.
Kuvalähteet: lolesports