Grail Quest, josta kirjoitimme kattavaa ennakkoa jo viime kuussa, järjestettiin tänä viikonloppuna Turun Gatorade Centerillä. Suunnitelmat tapahtuman suhteen olivat varsin kunnianhimoisia, ja ainakin tämä toimittaja oli innoissaan saadessaan kunnollisen e-urheilutapahtuman omaan kotikaupunkiinsa.

Aivan ensimmäisenä täytyy painottaa, että Gatorade Center oli tapahtumapaikkana täydellinen. Olin alun perin hieman skeptinen asiasta, sillä esimerkiksi Hartwall Areena tukkeutuu oman kokemukseni mukaan varsin helposti jos käytävillä on vähänkin enemmän porukkaa.

Gatorade Centerin tilat toimivat tukivat kuitenkin hyvin tapahtumaa. Aktiviteetit ja tapahtumapaikat oli jaoteltu tasaisesti useaan kerrokseen ja toimintapisteet mahtuivat sopivasti käytäville. Areenan ravintola- ja anniskelupalvelut varmistivat, että ravintoa oli helposti saatavilla ja että vaikkapa Overwatch-turnausta saattoi katsella kylmän juoman ääressä.

Tapahtuman ohjelma oli monimuotoinen; eSM- ja muut turnaukset tarjosivat roppakaupalla katsottavaa, ja niiden ulkopuolella tekemistä löytyi esimerkiksi konsolialueista ja myyntipöydistä. Myös areenan jäähalli itsessään antoi lanikansalle ja lavaohjelmalle poikkeuksellisen komeat ja hulppeat puitteet.

Ikävä kyllä tapahtuma ei tästä kaikesta huolimatta näyttänyt houkuttelevan niin paljon yleisöä kuin mitä se olisi todennäköisesti halunnut. Ehkä tämä johtui vain omasta vierailuajankohdastani, mutta ainakin perjantai-illalla areenan käytävät olivat paikoitellen varsin tyhjiä eikä jäähallin katsomokaan tuntunut täyttyvän kunnolla. Yleisöä kyllä oli, mutta paljon vähemmän kuin mitä puitteet olisivat voineet mahdollistaa.

Toki kyseessä oli aivan upouusi tapahtuma, mikä sekin loi omat haasteensa. Samoin tapahtumapaikka, vaikka se niin upea olikin, on sen verran suuri että se hajaannuttaa jopa ihan mukavankin kokoisen osallistujamäärän varsin tehokkaasti.

Kenties isoin yksittäinen puute joka itselleni jäi mieleen, olivat turnausten selostukset. Selostajat tekivät ihan ammattimaista ja asiallista työtä, mutta selostuksista (Overwatch ja Fifa 18 eSM-turnaukset) puuttui energia ja kunnollinen, stadionia tai edes baaria järisyttävä hype. Pienemmässä baarissa järjestettävä Overwatch-turnaus keräsi oikein lämpimän ja tiiviin yleisön, jota olisi ollut mukava nähdä liehiteltävän kunnolla.

Epäonnistumiseksi ei tapahtumaa voi missään nimessä kuitata. Olen varma, että laniporukkalla, jolle areena ja sen ohjelma tarjosivat ylimääräistä viihdettä oman pelaamisen ohessa, on takanaan erittäin hauska viikonloppu. Paikalla olevilla ihmisillä oli hyvä meininki päällään, ja näki että intohimoa ja tahtoa löytyi enemmän kuin tarpeeksi.

Tapahtuman takana on asiansa osaavaa porukkaa, joten uskon vahvasti että tästä noustaan vielä jotain suurempaa kohti. Pidemmällä tähtäimellä Grail Questilla on hyvät mahdollisuudet nousta Suomen merkittävimmäksi e-urheilutapahtumaksi.

Tapahtumassa pelattujen eSM-turnausten tulokset voit lukea aiemmasta uutisestamme.

Kuvalähde: Grail Quest 

Grail Quest on yksi eUrheilu.comin yhteistyökumppaneista.