Vuoden 2017 Hearthstonen maailmanmestari selviää kahden viikon kuluttua, mutta kilpailu vuoden 2018 mestaruudesta käynnistyi jo vuoden vaihteessa.

Alkaneesta kaudesta huolimatta Blizzard ei ole vielä julkistanut täyttä sääntökirjaa kuluvalle vuodelle. Artikkeli pohjaa joulukuussa julkaistuun katsaukseen, sekä Hearthstonen esports-vastaavan Che Choun tarkennuksiin Twitterissä.

HCT 2018 pohjaa puhtaasti ladderiin ja suuriin turnauksiin

Edellisen vuoden tapaan, myös 2018 mestaruuskiertue on jaettu kolmeen kauteen. Tällä kertaa tosin vain ensimmäinen kausi kestää kolme kuukautta, kun taas toinen ja kolmas kausi molemmat kestävät neljä, lopettaen kiertueen marraskuun loppuun.

Aikaisemmasta poiketen, 2018 maailmanmestaruuskiertue painostaa puhtaasti kuukausittaisiin ladder-sijoituksiin ja pelaajien tuloksiin Major -turnauksissa. Toinen suuri muutos on pisteraja jonka ylittäessä varmistaa paikkansa pudotuspeleissä.

Ensimmäisen kauden pisteraja on asetettu 45 pisteeseen, mutta Hearthstonen esports-vastaava Che Chou on jo varmistanut, että pudotuspeleihin otetaan aina 64 eniten pisteitä kerännyttä huolimatta siitä yltävätkö he rajaan. Tämä on varsin todennäköistä, sillä tiettävästi ainoastaan Sintolol onnistui viime vuonna sijoittumaan kolmena peräkkäisenä kuukautena 25. parhaan joukkoon, mikä olisi minimivaatimus kyseiselle pistemäärälle.

Vaatimusten lisäksi tänä vuonna kasvavat myös palkinnot. Jatkossa kaikki pudotuspeleihin yltäneet voittavat vähintään 1 000 dollaria edellisvuoden 100 dollarin sijaan. Muutos on suuri helpotus varsinkin pelaajille, jotka joutuvat matkustamaan kaukaa pudotuspelitapahtumaan.

Hearthstone Tours turnauskiertue takaa huipputason turnauksia läpi vuoden

Ladderin lisäksi pisteitä kartuttamaan Blizzard julkaisi Tours-kiertueen, joka ilmeisesti tulee käsittämään kaikki vuoden Major-turnaukset.

Pisteiden lisäksi Tours-kiertueesta ei ole muuta tietoa kuin alustava aikataulu. Vielä ei tiedetä, minkälaisia palkintopotteja on tiedossa, tai kuinka monelle pelaajalle kukin turnaus on avoinna. Tiedossa ei ole edes alustavaa listaa turnauspaikoista. Oletettavaa on, että ainakin Dreamhack Grand Prix turnaukset ovat osana kiertuetta.

Alustavassa aikataulussa Tour-turnauksia on yhteensä 27 helmikuusta marraskuuhun, eli tiedossa on huipputason Hearthstonea lähes viikottain. Aikataulun mukaan ensimmäinen turnaus pelataan helmikuun ensimmäisellä viikolla, mutta tarkempaa tietoa ei ole vielä julkaistu.

Online turnaukset ja Tavern Hero toimivat oikotienä amatööreille

Virallisen karsinnan keskittyessä ladderiin ja Major -turnauksiin, uudistetaan online-turnaukset ja Tavern Hero -tapahtumat oikotieksi pelaajille, jotka eivät onnistuneet saamaan paikkaa viimeisissä kolmissa peräkkäisissä pudotuspeleissä. Sääntö koskee myös vuotta 2017, joten viime vuonna pudotuspeleissä kilpailleet eivät turnauksiin voi osallistua.

Hearthstone Challengeriksi ristitty järjestelmä kokoaa kaikkien virallisten online-turnausten ja Tavern Hero -turnausten voittajat joka kuukausi jättimäiseen finaaliturnaukseen josta kahdeksan parasta kuittaa paikkansa pudotuspeleihin.

Ensimmäinen eurooppalainen Challenger Cup pelataan torstaina, ja turnauksia on tiedossa tasaisesti läpi vuoden. Challenger cuppien aikataulun löytää Blizzardin virallisesta esports-kalenterista. Ainakaan vielä ei ole tiedossa yhtään Tavern Hero -tapahtumaa Suomeen, mutta tilannetta kannattaa seurata Fireside Gathering -kalenterista.

Hearthstone Masters -portaikko tarjoaa kannustimen ammattilaisille

Suurin muutos vuoteen 2017 verrattuna on uusi Hearthstone Masters -portaikko, joka tarjoaa pelin kirkkaimmalle kärjelle uusia kannustimia ammattipelaamiseen. Riittävän pistemäärän keränneet pelaajat ansaitsevat paikkoja rahaturnauksiin, kausittaisia palkintoja, sekä esiintymispalkkioita turnauksista.

Pelaajien sijoitus tarkistetaan jokaisen kauden päätteeksi ja siihen lasketaan mukaan kolmen viimeisen kauden pisteet. Alin raja kulkee 150 pisteessä jolla yltää pronssitasolla. Viime vuonna ainoastaan muutama pelaaja ylsi vastaaviin lukuihin, joten nähtäväksi jää kuinka moni lopulta yltää palkinnoille.

Hearthstone Masters palkinnot ja pisterajat voi tarkistaa Hearthstonen Blogista.

Joukkuepalkinnoilla houkutellaan organisaatioita takaisin pelin pariin

Viimeisenä uudistuksena alkanut vuosi tuo mukanaan palkintoja parhaille joukkueille. Huhtikuusta alkaen organisaatiot saavat ilmoittaa kolme pelaajaa, joiden pisteet lasketaan yhteen jokaisen kauden lopussa. Kauden aikana eniten pisteitä kerännyt joukkue palkitaan 7 500 dollarilla per pelaaja.

Organisaatiot ovat tasaisesti siirtyneet pois Hearthstonen parista ja Blizzard yrittää selvästi houkutella niitä takaisin. Nähtäväksi jää, riittävätkö pelaajapalkkiot siihen, sillä Tour-kiertueen myötä pelaamiseen liittyvät kulut kasvavat huomattavasti.

Lähde ja kuvat: Blizzard