Marraskuussa 2016 alkanut Hearthstonen mestaruuskiertue 2017 huipentui viimein viikonloppuna kun 16 pelaajaa ympäri maailman kokoontui kilpailemaan maailmanmestarin tittelistä ja yhteensä miljoonan dollarin palkintopotista.

Vuosi 2017 toi merkittävän muutoksen Hearthstonen maailmanmestaruus kiertueeseen, kun ensimmäistä kertaa jokaiselle palvelimelle annettiin vain yksi varma paikka turnaukseen. Tästä johtuen maailmanmestaruuksissa kilpaili 6 eurooppalaista, 5 amerikkalaista, 3 pelaajaa Aasian ja Tyynenmeren alueelta ja kaksi pelaajaa Kiinasta.

Näillä luvuilla monet uskoivat, että kilpailu käytäisiin jälleen kerran Euroopan ja Amerikkojen välillä. Tähän mennessä ensimmäinen maailmanmestaruus meni Yhdysvaltoihin Firebatille kun taas kaksi viimeisintä menivät Eurooppaan Pavelille ja Ostkakalle. Yleisön selkeä enakkosuosikki Hearthpwnin järjestämän äänestyksen mukaan oli ukrainalainen huippulahjakkuus Aleksandr "Kolento" Malsh, tämän lisäksi myös esimerkiksi ukrainalainen Neirea, sekä amerikkalaiset Muzzy ja Purple olivat suosikkeja kärkeen.

Toisin kuitenkin kävi, neljän parhaan pelaajan joukossa nähtiin jopa kolme pelaajaa Aasiasta ja ainoastaan amerikkalaisen Frank "Fr0zen" Zhangin onnistui nousta neljän parhaan joukkoon muualta. Finaaleissa Fr0zen kohtasi Taiwanilaisen Chen "tom60229" Wei Linin. Tiukka ottelu päättyi lopulta tom60229:n tiukkaan 3-2 voittoon.

Jaetulle kolmannelle sijalla ylsivät tom60229:lle hävinnyt korealainen Kim "Surrender" Jung-soo ja Fr0zenille hävinnyt kiinalainen Jason Zhou.

Wei Linin voitto ei jäänyt huomiotta tämän kotimaassa, Taiwanin presidentti Tsai Ing-Wen onnitteli maamiestään voitosta Facebookissa.

Tulokset

Sijoitus Pelaaja Palkinto
1st Tom60229 $250,000
2nd Fr0zen $150,000
JasonZhou
$100,000
Surrender
5th-8th
DocPwn
$50,000
SamuelTsao
ShtanUdachi
Sintolol
9th-12th
Muzzy
$25,000
OmegaZero
Orange
PurpleDrank
13th-16th
Ant
$25,000
Hoej
Kolento
Neirea

Lähetys keräsi kehuja, itse tapahtumapaikka ja lähetysaika risuja

Lähetyksistä käydään yleensä kiivasta keskustelua tapahtumien aikana, mikä johtuu pelin oman spectator-työkalun heikkouksista, jonka takia eri turnausjärjestäjien ulosanti vaihtelee suuresti. Blizzard oli selkeästi pannut parastaan tällä kertaa, lähetyksessä ei ollut pitkiä taukoja ja itse pelien kanssa ei ollut ongelmia.

Paikan päällä kaikki ei sujunut aivan yhtä hyvin. Suosittu ketju pelin Redditissä listaa monia ongelmia paikan päällä. Tapahtumassa ei muunmuassa ollut minkäänlaista tuotemyyntiä ja kaikki oheisohjelma oli suunnattu pelkästään Eurooppalaisille vieraille.

Suurimmaksi ongelmaksi muodostui lippujen ylibookkaus. Tapahtuman viikonloppuliput myivät loppuun jo viikkoja ennen kisaa, mutta yhden päivän lippuja myytiin loppuun asti. Lopputuloksena olivat satojen metrien jonot finaalipäivänä, ja lopulta monet lipun ostaneet eivät mahtuneet itse kilpailusaliin vaan joutuivat katsomaan pelit viereiseen teatteriin viedystä lähetyksestä.

Myös lähetysaika keräsi kritiikkiä Redditissä ja monilla peliin keskittyvillä foorumeilla. Pelit alkoivat jo puoli kymmeneltä Suomen aikaa, mikä tarkoitti varsinkin amerikkailaisille pelien jatkumista läpi yön.

Aikaisempi lähetysaika valittiin selvästi Aasian markkinoita ajatellen, ja valinta oli selkeä menestys. Kilpapelaamisen tilastointiin keskittyvä Esports Charts julkaisi luvut finaalitapahtumasta, joiden mukaan Kiinasta lähetystä seurasi parhaimmiin jopa puolitoista miljoonaa katsojaa. Nousu oli huomattavaa verrattuna viime vuoteen jolloin tapahtuma keräsi yhteensä alle 700 000 katsojaa ympäri maailman. Kiinan ulkopuolella katsojaluvut kuitenkin putosivat noin 10% viime vuodesta.

Blizzard ohitti loistavan tilaisuuden kertoa tulevasta

Pelaajien keskuudessa maailmanmestaruuksien odotettiin tarjoavan kehittäjille loistavan tilaisuuden paljastaa pelin tulevia muutoksia. Erityisesti Ben Broden vihjaamat balanssimuutokset ovat puhuttaneet Redditissä ja foorumeilla viikkoja. Blizzard oli kuitenkin varsin hiljainen muutoksista, joten pelaajien odotus jatkunee ainakin ensi kuuhun.

Ainoa todellinen julkistus tapahtumassa oli Hearthstone Global Games maajoukkuturnauksen paluu uudelle kaudelle. Tarkemmat tiedot Global Gamesista voi lukea täältä.

Choose Your Champion

Perinteisessä Choose Your Champion äänestyksessä palkintopakat jakaantuvat alla olevan listan mukaisesti. Jos oman mestarinsa unohti, äänen voi tarkistaa tästä linkistä.

  • Hoej - 1
  • Kolento - 1
  • Ant - 1
  • Neirea - 1
  • Orange - 2
  • Muzzy - 2
  • Purple - 2
  • OmegaZero - 2
  • DocPwn - 3
  • Sintolol - 3
  • SamuelTsao - 3
  • ShtanUdachi - 3
  • JasonZhou - 4
  • Surrender - 4
  • Fr0zen - 5
  • Tom60229 - 6