Vuonna 2017 perustettiin e-urheiluorganisaatio NYYRIKKI Esports, joka rakentui käytännössä Overwatch -tiimin ympärille. Vuonna 2020 organisaatio kuitenkin luopui tiimistä, sillä pro-pelaajat alkoivat jättäytyä pelistä aikaisempaa enemmän, tiimissä tapahtui pelaajavaihdoksia, eikä jatkaminen vaikuttanut enää järkevältä.
Tiimistä luopuminen ei kuitenkaan ole asia, joka ensimmäisenä tulee mieleen Nyyrikin managerille, Sami “höpö” Lehdolle vuotta muistellessa. Vaikka vuosi on organisaatiolle ollut kohtuu hiljainen, paljon positiivista on tapahtunut.
– Parasta tässä vuodessa on ollut Telia Esports Seriesin League of Legends -kausi. Sitä odotettiin kauan aikaa, ja välillä tuntui, että se on vain huhu että Suomeen tai Pohjoismaihin olisi tulossa sarja, Lehto kuvailee.
Suomalaisista organisaatioista Nyyrikillä on pisimpään ollut edustus LoLissa. Se oli osasyynä siihen, miksi uuteen sarjaan lähdettiin suurilla odotuksilla. Nyyrikki jäi kuitenkin sarjassa kolmanneksi, vaikka voitto oli käden ulottuvilla.
– Harmittaa, ettei saatu kammettua täyttä suoritusta irti. Oltiin 1-1 -tilanteessa KOVAn ja Buzzkillin kanssa pudotuspeleihin mennessä, ja siitä se jäi kiinni. Jos olisi ollut parempi päivä, olisi voinut kääntyä meille ykkössijaksi, Lehto pohtii.
Koko Suomen LoL-skenelle sarja oli kuitenkin positiivinen asia, ja Lehto odottaa seuraavaa kautta positiivisin mielin. Nyyrikki on ollut pelissä mukana yli vuoden ajan, ja uusia hyviä ideoita löytyy jatkuvasti.
Organisaation CS:GO-joukkue ei yltänyt huippusijoituksiin tänä vuonna, mutta suorittaminen on ollut tasaista rosterimuutoksista huolimatta. Esimerkiksi Rainmakerin molemmista karsinnoista sekä SM-kisojen karsinnoista joukkue pääsi etenemään, mutta itse lopputurnauksissa merkittäviä sijoituksia ei löytynyt.

– SM-kisoissa tuli ensimmäisäiseksi vastukseksi HAVU, ja se ei ollut miellyttävin vastus, Lehto hymähtää.
“Ihan mukavaakin, ettei tarvitse sinkoilla paikasta toiseen koko ajan”
Viimeisimmäksi lan-tapahtumaksi, jossa Nyyrikki oli tänä vuonna mukana, jäi Assembly Winter -tapahtuma. Sen jälkeen tapahtumia siirrettiin, peruttiin ja muutettiin onlinetapahtumiksi, joka muuttanut vuotta huomattavasti rauhallisemmaksi.
– Loppuvuoden 2019 aikana kerkesi tottua siihen, että koko ajan on jotain uutta, koko ajan ollaan menossa ja tehdään uusia suunnitelmia. Tänä vuonna aikaa on käytetty enemmän suunnitteluun kuin käytännön tekemiseen. On se ihan mukavaakin, ettei tarvitse sinkoilla paikasta toiseen koko ajan, Lehto toteaa.
Kokonaisuudessaan vuosi on ollut Nyyrikille melko rauhallinen, ja Lehdon mukaan paljon on keskitytty suunnittelemaan tulevaa. Vaikka moni idea toteutuukin vasta ensi vuoden puolella, teki organisaatio tänä vuonna yhteistyötä esimerkiksi Mannerheimin Lastensuojeluliiton kanssa.
– He kysyivät, saisiko meiltä kilpapelaajia puhumaan esimerkiksi siitä, että miten pelaajauraa voi lähteä rakentamaan ja miten kannattaa toimia, jos vanhemmille on vaikea selittää peliharrastusta, Lehto kertoo.
– Se oli todella iso kunnia päästä auttamaan, sillä Mannerheimin lastensuojeluliitto on ollut koko elämäni ajan tosi arvostettu säätiö.
Vuoden 2021 suunnitelmiin mahtuu ainakin kolmannen pelin lisääminen valikoimaan CS:GO:n ja LoLin lisäksi. Keväällä Lehto käytti paljon aikaa Valorant-joukkueen etsintään, ja olikin omien sanojensa mukaan vain senttien päässä tavoitteestaan.
tämä.
– Tällä biisillä meidän vuosi oikeastaan lähti käyntiinkin,
Lehto kommentoi.
– Line-upista lähti pelaajia muihin organisaatioihin, eikä sitten tähän hätään lähdetty mukaan siihen. Se on kuitenkin ollut koko ajan harkinnassa, ja ne pelaajat joita aiemmin tänä vuonna scouttasin ovat kuitenkin nyt aika nimekkäissä organisaatioissa, että se ei ainakaan mennyt pieleen, Lehto summaa.
Se, onko kolmas peli ensi vuonna Valorant, ei ole kuitenkaan ollenkaan varmaan. Myös konsolipeleihin, kuten FIFAan ja NHL:lään löytyy kiinnostusta. Hyviä vaihtoehtoja löytyy paljon, ja lähteminen mukaan urheilupeleihin näyttää todennäköiseltä.
Lisää käsiä tekemiseen
Sen lisäksi, että organisaatio laajentaa todennäköisesti uuteen peliin, myös lisätekijöitä taustalle tarvitaan. Tällä hetkellä pelaajat ja valmentajat mukaan laskettuna Nyyrikin arkea pyörittää 20 henkilöä.
– Se mitä ollaan tänä vuonna suunniteltu paljon, on meidän sisältöpuoli. Aloitetaan se ensi vuonna käytännössä nollasta: Ollaan mietitty tarkkaan, mitä me halutaan tehdä ja miten se tehdään. Monia suunntelmia – joita on myös aloitettu – oli jo vuoden 2020 alussa, mutta ne on venynyt. Ei ole ollut oikeita henkilöitä oikeisiin hommiin, Lehto toteaa.
Varsinkin sisällöntuotantoon oikeiden henkilöiden etsiminen on ollut taustalla käynnissä koko ajan. Tällä hetkellä esimerkiksi sosiaalisesta mediasta huolehtii yksi henkilö.
– Suurimman osan meidän somesta tekee Kako [Kari Koliseva], ja hän on erittäin hyvä tekijä. Mutta siinä vaiheessa jos hänellä on menoa, siirtyy homma minulle, ja kukaan Nyyrikissä ei tykkää siitä. Se on aina se kauhu, että nyt jotain tulee menemään pieleen, Lehto nauraa.
Vuotta leimannut koronapandemia on vaatinut kaikilta sopeutumista ja tilanteeseen. Lehto harmittelee sitä, ettei Suomessa saatu ehkä kaikkea toimimaan täysillä.
– Ehkä vähän heikosti adaptoiduttu siihen, että kaikki tapahtuu etänä. Tässä olisi ollut suuri potentiaali saada esimerkiksi enemmän turnauksia sekä seuraajia e-urheiluun, kun kaikki ovat kotona. Esimerkiksi USA:ssa asiat on hoidettu melko hyvin, turnaukset samantien sopeutuivat siihen että ollaan etänä kunnes tilanne muuttuu, Lehto pohdiskelee.
Huomio ja seuraajat ovat kuitenkin Suomessakin kasvaneet, ja esimerkiksi kaupungit ovat alkaneet osoittaa kiinnostustaan e-urheiluun, kuten myös perinteisen urheilun seurat yhä suuremmissa määrin.
– Siinä missä muut urheilulajit ovat tippuneet suosiossa ja on ollut haastavaa järjestää kilpailuja, e-urheilun katsojamäärät ovat kasvaneet. Mikäli esimerkiksi yritys etsii uutta asiakaskuntaa ja näkyvyyttä, niin e-urheilu on se paikka josta sitä kannattaa hakea, Lehto summaa.
Vallitsevasta tilanteesta huolimatta näkymät ovat Lehdon mukaan positiiviset niin Nyyrikille kuin koko e-urheilullekin. Kuten edellä mainittu, Nyyrikin toimesta tullaan näkemään paljon uutta vuonna 2021.
– 2020 on ollut vähän sellainen hiljainen suunnitteluvuosi. Toivotaan, että vuonna 2021 päästään nykyisestä maailmantilanteesta huolimatta ponnistamaan korkeammalle niin peleissä kuin pelien ulkopuolellakin, Lehto toivoo.