20-vuotias Ilmari ”Puantso” Lehkonen on niittänyt menestystä NHL-pelin parissa. Perheestä löytyy myöskin toinen NHL-tähti, sillä Ilmarin isoveli Artturi pelaa tällä hetkellä taalajäillä.

Ilmari on aina ollut kiinnostunut jääkiekosta, joten päätyminen NHL-pelin pariin ei ollut täysin sattuman kauppa. NHL:n lisäksi pelivalikoimaan kuului myöskin Call of Duty.

Alussa Lehkonen ei osannut aavistaa, että hän pystyisi tosissaan pärjäämään NHL-pelin parissa.

— Ei sitä ikinä oikein ajatellut, että pystyisin näinkin hyvin pärjäämään, koska se on ollut pääosin hauskanpitoa minulle. Kun pelasin NHL 15 – peliä, silloin tajusin ensimmäisiä kertoja olevani ihan hyvä pelamaan.

Lehkosen mukaan joukkue sopii keskenään, että milloin pelaavat yhdessä änäriä. Hän myöskin toteaa, ettei heillä ole virallisia treenipäiviä ollenkaan.

Lehkosen olemuksesta huokuu rauhallisuus. Se on myöskin luonteenpiirre, jonka hän kokee auttavan kovemmissa peleissä tai turnauksissa.

Havu on joukkueena pärjännyt erittäin hyvin ja se on onnistunut nousemaan Suomen kirkkaimpaan kärkeen. Lehkoselta kysyttäessä yksi asia nousee ylitse muiden, miksi Havu on niin hyvä joukkue tällä hetkellä.

— Hyvä joukkuehenki, kaikki tulevat erittäin hyvin toimeen keskenään. Hienoin muisto on varmasti ensimmäinen turnaus FCL kesällä 2019, jonka me joukkueena voitimme.

Jokaisella joukkueen pelaajalla on omat vahvuutensa, jotta joukkue voi olla täydempi. Lehkonen sai tehtäväkseen valita yhden ominaisuuden joltain joukkuekaveriltaan.

— Valitsen ehdottomasti Risto ”Dominointi” Järven maalineduspelaamisen, naurahtaa Lehkonen.

Lehkonen on erittäin voitontahtoinen nuori NHL-tähti ja toteaakin tavoitteekseen voittaa tulevaisuudessa mahdollisimman paljon turnauksia.

Vaikka menestystäkin on tullut Havun paidassa, löytää hän kuitenkin myöskin kehitettävää omassa pelaamisessaan.

— Eniten minulla on kehitettävää puolustuspelaamisessa.

Kysyttäessä tavaramerkkiä pelitilanteessa, jossa Lehkonen on päässyt yksin läpi. Nuorukainen vastaa salamyhkäisesti.

— Ei ole mitään tavamerkkiä, yritän tehdä yleensä mahdollisimman varman maalin. Rankkarissa on yksi kikka, mutta en paljasta sitä julkisesti.