Telia Esports Seriesin CS:GO-liigan ensimmäinen kausi päättyi eilen. Liigan finaalitapahtuma järjestettiin Helsingissä, Savoy-teatterissa, jossa toisensa kohtasivat ENCE ja SJ Gaming. Täällä ENCE osoitti ylivoimaisuutensa voittaessaan vastuksensa luvuin 2–0.
Liigan ensimmäinen kausi on saatu päätökseensä, mutta järjestäjillä on katse kuitenkin jo tulevaan. Tärkeitä ja uusia askelia on jo otettu, mutta tämä on vasta alkua.
Suomen suurin CS:GO-liiga
Telian CS:GO-liigan ensimmäinen kausi on tähän mennessä suurin Suomessa koskaan järjestetty liigakokonaisuus. Sen palkintopotissa oli jaossa 40 000€ ja liigan otteluita näytettiin ensimmäistä kertaa koskaan TV-lähetyksissä sub-kanavalla.
”Tällaista ei ole ennen tehty Suomessa. Ensimmäistä kertaa ottelun lähetykset esitettiin TV:ssä ja ensimmäistä kertaa joukkueet tuotiin studioon pelaamaan viikoittain. Ensimmäistä kertaa kaikilla joukkueilla oli myös mahdollisuus pieneen osaan palkintopotista ottelukohtaisesti, eikä se jakautunut vain suoraan liigan parhaille. Koko liigan rakenne poikkeaa siitä, mitä Suomessa aiemmin on tehty”, kertoo Assemblyn toimitusjohtaja Pekka Aakko.
Aakon mukaan koko idea liigan takana on ollut kehittää Suomen e-urheilukulttuuria. Aiemmin saadun palautteen avulla asioita tehtiin nyt paljolti eri tavoin. Uusien asioiden tekemiseen liittyy aina tietty riskinotto, mutta muiden varoituksista huolimatta niitä on tehty. Riskejä on uskallettu ottaa ja sitä kautta on huomattu, mikä toimii ja mikä ei.
”Skeptismi e-urheilua ja sen terveellisyyttä kohtaan on ymmärrettävää. Luomamme näkyvyyden avulla kykenemme kuitenkin tuomaan esille sen, mitä ammatillinen pelaaminen todellisuudessa on. Ei ole hyväksi, jos yksilö vain pelaa kymmeniä tunteja peräjälkeen. Monet pelaajista harrastavat pelaamisen lisäksi myös fyysistä kuntoilua ja heille on erikseen räätälöidyt ruokavaliot”, Telia Finlandin toimitusjohtaja Stein-Erik Vellan tarkentaa.
Kehitystä on tapahtunut
Telian CS-liiga starttasi huhtikuun lopulla ja ensimmäinen lähetys keräsi kaiken kaikkiaan yli 100 000 katsojaa. Vaikka vastaanotto olikin vaihtelevaa, ensimmäisestä lähetyksestä oli nähtävissä selvä panostus tuotantopuoleen.
”Olimme hyvin tyytyväisiä ensimmäiseen lähetykseemme. Toisaalta, jos vertaa ensimmäistä lähetystä viimeisimpään, on selvää kehitystä nähtävissä. Olemme kuunnelleet ja reagoineet saatuun palautteeseen”, Aakko sanoo.
Yksi liigan kantavista voimista on ollut Telia Esports -tiimin jäsen Niklas Segercrant. Hänen mukaansa palautetta on tullut paljon ja se on pääasiassa ollut positiivista. Monet ovat sanoneet liigan olleen juuri sitä, mitä on pitkään odotettu Suomessa nähtäväksi.
Liigaan osallistuneet pelaajat ovat olleet tyytyväisiä tuotantopuolen toimintaan niin pelien aikana kuin myös niiden ulkopuolella. Monia kansainvälisiä turnauksia kiertäneen ENCEn pelaajat ovat Aakon mukaan olleet vaikuttuneita tuotannon laadusta. Etenkin finaalitapahtuman puitteet olivat ENCEssä pelaavan Sami ”xseven” Laasasen mieleen.
”Haluan haastaa muut toimijat mukaan e-urheilun kehittämiseen”
Vellanin mukaan nykypäivänä kehittymisen edellytyksiä ovat mukautuneisuus ja nopeus. Hän henkilökohtaisesti ihmettelee sitä, miten nopeasti asiat kykenevät tarvittaessa kehittymään Suomessa.
”Nopeus on valttia ja mikäli sitä ei ymmärrä, ei pysy kilpailussa mukana. Suomen e-urheilukulttuuri on kehittynyt paljon hyvin nopeassa ajassa ja tämä tulee jatkumaan myös tulevaisuudessa. Haluankin haastaa muut suomalaiset toimijat mukaan e-urheilun kehittämiseen. Luomalla lisää uusia kilpailijoita, suomalainen e-urheilukulttuuri saadaan kasvamaan entistä nopeammin”, Vellan painottaa.
Mitä tulevaisuus pitää sisällään?
Liiga on vaatinut Aakon mukaan paljon eri toimijoita, jotka ovat mahdollistaneet sen järjestämisen. Suurimpana haasteena on ollut asioiden aikatauluttaminen, mutta mihinkään isoihin ongelmiin ei liigan järjestämisessä törmätty. Tulevaisuus näyttää valoisalta.
”Työntekijöitä on ollut mukana esimerkiksi niin tuotanto-, media- kuin mainospuoleltakin, unohtamatta monia vapaaehtoistyöntekijöitä. Vaikka töitä on ollut paljon, lopputulos on ollut sen arvoinen. Jos johonkin todella panostaa, aina syntyy jotain hyvää”, Aakko kertoo.
Telian CS-liigasta tullaan näkemään toinen kausi syksyllä ja sen tulisi alkaa suunnitelmien mukaan syys-lokakuussa. Tulevaisuuden osalta puhetta on myös liigan kansainvälistämisestä, josta tullaan kuulemaan lisää myöhemmin.
”Jos teemme tämän oikein, Suomi sijoittuu kartalle e-urheiluvaltiona. Mikäli näin tapahtuu, voidaan liikkua eteen päin vauhdilla”, Vellan painottaa.