Arvostelimme viime kuussa Otto Röngän E-urheilun käsikirjan, Suomen ensimmäisen e-urheilua käsittelevän kirjan, joka oli oiva opas alasta kiinnostuneille ja etenkin uusille harrastajille. Tällä viikolla Suomen kirjamarkkinoille ilmaantui jo toinen e-urheilua käsittelevä teos; Urheilumuseon kustantama Kaikki e-urheilusta.

Teoksen kirjoittajina toimivat Samuli Kraneis (HuK) ja Kalle Rantala (FM), jotka toimivat Urheilumuseon tutkimusavustajana ja erikoistutkijana. Kahden miehen voimin naputettu kirja onkin muhkea teos; lähes 200 sivua tiivistä ja kattavaa asiaa. Kirjan nimi saattaa kuulostaa kunnianhimoiselta, mutta sen sisältö on toden totta niin mehevä kuin vain voisi pyytää.

Teoksesta nousee heti esille se mittava taustatyö, jota sitä varten on tehty: Siinä käydään lävitse kiitettävän tarkasti niin itse pelaamisen kuin e-urheilunkin historia. Nämä kaksi sinänsä laajaa aihetta mahtuvat samoihin kansiin yllättävän hyvin - molempia käsitellään yksityiskohtaisesti, eikä tule oloa että jotain oleellista olisi pitänyt jättää pois. Itse peliteollisuuden käsittely tuokin tärkeää kontekstia e-urheilulle.

Samaan syssyyn mahtuvat toki myös esittelyt merkittävimmistä e-urheilun lajityypeistä, peleistä, tapahtumista ja muusta. Nämä on käyty lävitse asiantuntevasti, mutta samalla niin selkeästi, että tavallinenkin tallaaja saa varmasti yleiskuvan jokaisen lajityypin perusideasta. Ja vaikka aiheet olisivatkin tuttuja, jo pelkästään tämän oleellisen tiedon yksiin kansiin kerääminen tekee teoksesta hyödyllisen lisän omaan kirjahyllyyn.

 

 

Asioita käsitellään myös pelkkiä päällisiä faktoja syvemmältä. Esimerkiksi Arvoa e-urheilusta -luvussa punnitaan, millä tavalla e-urheilun bisnespuoli pyörii: Mitkä ovat sen levityskanavat, kasvuympäristöt, vaikuttajat, tulonlähteet, ynnä muut. Tätä seuraavassa Tapahtumat ja organisoituminen -luvussa taasen pohditaan muun muassa e-urheilun monimutkaista suhdetta itse pelinkehittäjiin ja näiden intresseihin, sekä Olympialaisiin. Tärkeitä ja yhä alan keskiössä olevia aiheita siis.

Tietenkin on mainittava, että teoksen katse kääntyy ajoittain kansainvälisiltä suurareenoilta myös koto-Suomea kohti. Merkittävien e-urheilijoiden listauksista löytyy kotimaisia nimiä, ja suomalaisen peliteollisuuden historiasta, sekä e-urheilun asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa ja mediasta oli suuri ilo lukea ja oppia. Onpa oma sivustommekin mainittu teoksessa ohimennen.

Kaikki e-urheilusta on oiva sekoitus täyttä faktatietoa ja toisaalta aktiivista keskustelua alati muutoksen alla olevan e-urheilun tilasta. Kirjoittajat eivät pelkää nojata omaan ammattitaitoonsa, mutta viittaavat myös useisiin tutkimustuloksiin argumenttiensa tueksi. Tämä taitaakin olla ensimmäinen kerta, kun Suomessa on painettu e-urheiluun liittyen näin korkeatasoista tekstiä.

Kyseessä tulee takuulla olemaan yksi alan merkkiteoksista.

Kirja on ostettavissa muun muassa Urheilumuseon verkkokaupasta. Urheilumuseo tarjosi arvostelukappaleen tätä arvostelua varten.