ESL One kölnin toinen päivä ja kolmas lohkokierros on takana ja pakka lohkossa aivan sekaisin. Yllätyksiä nähtiin niin ensimmäisissä jatkoonmenijöissä, kuin putoajissakin.

Päivä alkoi surkeissa merkeissä puolalaisfanien kannalta. Maailman huippujoukkueisiin kuuluneen Virtus.pron alamäki nimittäin jatkui, kun joukkue kärsi tappion tanskalaiselle Heroicille. Virtus oli ottelussa ottavana osapuolena alusta saakka. Heroic karkasi heti ottelussa tavoittamattomaan johtoon voitettuuaan counte-terroristeilla Cobblestonen ensimmäisen puolikkaan peräti 13-2. Puolalaisjoukkue onnistui puolten vaihdossa keräämään vielä seitsemän kierrosta, mutta ero oli liian suuri kirittäväksi ja tanskalaisjoukkue lähetti Virtus.pron kotimatkalle.

Toisessa alemman lohkon ottelussa TyLoo kohtasi Cloud9:n. TyLoo otti otteluun vahvan alun Cobblestonessa, kun se voitti counter-terroristeilla ensimmäisen puolen 8-7. Kiinalaisjoukkueen hyökkäystaktiikat eivät kuitenkaan pureneet sillä joukkue onnistui voittamaan puolten vaihdon jälkeen vain yhden ainoan kierroksen. Näin ollen Cloud9:n voitti ottelun 16-9 ja kiinalaisjoukkueen taival turnauksessa oli ohi.

Keskilohkon ottelut alkoivat ensimmäisenä päivänä yllättäneen Space Soldiersin ja maratonottelun pelanneen Natus Vinceren välillä. Turkkilaisjoukkueen ensimmäisen kierroksen yllätys on toistaiseksi jäämässä joukkueen ainoaksi, sillä Na’vi ei antanut vastustajalleen mahdollisuuksia, vaan vei ottelun nimiinsä lukemin 16-9(Train).

SK Gaming otti toisen perättäisen voittonsa turnauksessa, kun se kaatoi Northin 16-10 Cachessa. Myös G2 Esports otti vakuuttavan voiton Immortalsista vieden ottelun luvuin 16-7(Cobblestone).

FaZe Clanin ja Fnaticin mittelö Overpassin herruudesta alkoi tasaisissa merkeissä. Joukkueet menivät ottelussa rinta rinnan lähes loppuun saakka, kunnes FaZe onnistui kaivamaan itselleen tarvittavat kierrokset ja voittamaan ottelu 16-12.

Ylemmässä lohkossa panokset olivat kovat, paikka pudotuspeleihin. Ensimmäisessä ottelussa Ninjas in Pyjamas osoitti mousesportsia vastaan todella tekevänsä paluuta maailmanhuipulle, kun se kaatoi eurooppalaisjoukkueen 16-10 joukkueen konkarin Patrik “f0rest” Lindbergin johtaessa tuloslistaa 29:llä tapolla.

Toinen puhtaalla pelillä jatkoon mennyt joukkue oli pohjoisamerikkalainen Liquid, joka kukisti OpTicin ylivoimaisesti 16-5.

Kolmannen kierroksen tulokset

Alempi lohko (0-2)

  • Heroic 16-9   Virtus.pro
  • TyLoo 9-16 Cloud9

Keskilohko (1-1)

  • Space Soldiers 9-16 Natus Vincere
  • North 10-16 SK Gaming
  • Immortals 7-16 G2 Esports
  • Fnatic 12-16. FaZe Clan 

Ylempi lohko (2-0)

  • Ninjas in Pyjamas 16-10 mousesports
  • Team Liquid 16-5 OpTic Gaming

Tänään pelataan neljäs ja viides kierros

Neljännellä kierroksella ylemmän lohkon panoksena paikka pudotuspeleihin, kun taas alemmassa lohkossa pelataa putoamista vastaan.

Alempi lohko (1-2)

  • Space Soldiers vs.   Fnatic klo 14:00
  • North vs. Heroic klo 15:10
  • Cloud9 vs. Immortals klo 16:20

Ylempi lohko (2-1)

  •  Natus Vincere vs.  mousesports klo: 17:30
  •  SK vs. G2 klo 18:40
  • FaZe vs.  OpTic klo 18:50

Viidennen kierroksen ottelut pelataan neljännen kierroksen perään. Kierroksella ratkaistaan viimeiset kolme pudotuspelipaikkaa.

Muokattu kello 6. heinääkuuta kello 12:27: Korjattu aikataulujen otsikot