– Overwatch oli Nyyrikin entry esportsiin. Organisaation perustajajäsenet halusivat aloittaa siitä, koska uutena pelinä se oli hyvä mahdollisuus lähteä tukemaan Suomen skeneä tuomalla uutta talenttia, NYYRIKKI Esportsin general manager – tai operatiivinen johtaja, kaiken päivittäisen toiminnan hoitava – Sami ”Höpö” Lehto kertoo organisaation alkuvuosista.

NYYRIKKI Esports perustettiin vuonna 2017. Nimi tulee Suomen kansalliseepoksen, Kalevalan tarustosta, jossa Nyyrikki ohjaa muiden turvallista kulkua ja seuraa heitä. NYYRIKKI pyrkii samaan kuin nimensä antaja: He etsivät ja kouluttavat sekä työskentelevät lahjakkaiden yksilöiden kanssa, ja pyrkivät tukemaan heitä niin paljon, että he saavuttavat parhaimman potentiaalinsa.

Tammikuussa NYYRIKKI julkaisi olevansa mukana Overwatchin Contenders -sarjassa. Team Gigantti oli päättänyt lopettaa, ja Lehto oli kuullut siitä ensimmäisten joukossa.

– Kuulin siitä aamulla, ja olin samana päivänä lähdössä ajamaan Lappiin. Koko ajomatkan ajan mietin, että mitä tämän asian kanssa tekisi, mutta päätin, että tähän tilaisuuteen on pakko tarttua, Lehto avaa tarinaa.

Sopimusneuvottelut vanhan Team Gigantin kanssa käytiin joulun ja uuden vuoden välillä, käytännössä viikossa kaikki oli valmista.

– Rosteri oli erittäin vahva, ja sillä olisi pitänyt pärjätä paljon paremmin. Sitten alkoi tulla muutoksia pelissä ja rosterissa, mitä ei voinut ennustaa, Lehto jatkaa.

– Pelaajille tarjottiin paikkoja akatemiajoukkueista, mikä on pelaajalle tietysti tosi hyvä mahdollisuus. Siinä tuli paljon pelaajamuutoksia ja sitten vielä pitkä tauko, niin ei ollut helppoa kasata uusia ideoita ja strategioita, Lehto harmittelee Contenders-sarjan loppuvaiheita.

NYYRIKKI Esportsin general manager Sami ”höpö” Lehto.
Kuva: NYYRIKKI Esports

Uutinen siitä, että NYYRIKKI jättää Overwatchin, julkaistiin huhtikuun puolen välin jälkeen. Lopettaminen Overwatchin parissa ei kuitenkaan ollut täysin uusi ajatus.

– Vuoden 2019 aikana olimme miettineet pariin otteeseen, pitäisikö lopettaa Overwatchin parissa. Ei oikein löytynyt sellaista joukkuetta, johon haluaa pistää kunnon panosta. Pelaajavaihdoksia tulee todella tiuhaan, ja on turhauttavaa pitää kuukauden try-outit vain sen takia, että saat kuukaudeksi joukkueen, Lehto toteaa.

Contenders-paikasta Lehto oli kuitenkin haaveillut yli kahden vuoden ajan, ja tähän tiimiin hän oli valmis sitoutumaan loppukaudeksi – ja pitempäänkin. Samaan aikaan Overwatchin skenessä kuitenkin alkoi tapahtua muutoksia: Pro-pelaajat lopettivat pelaamisen nopeammin kuin koskaan aiemmin. Se vaikeutti uusien pelaajien rekrytointia, ja pelaajavaihdoksista kärsineen tiimin alkuperäisjäsenet alkoivat olla puhki.

– Se ei ollut semmoinen asia, mitä halusi väkisin jatkaa. Pelaajilla ei ollut enää hauskaa, valmentajilla oli paineita kun peli muuttuu viikoittain bannien takia. Sekä organisaation että pelaajien puolesta tuntui nyt järkevältä, että laitetaan pillit pussiin.

Suomen ykköstiimi LoLissa, CS-tiimi kiipeää korkeammalle askel askeleelta

Vaikka NYYRIKKI lopetti pelissä, jonka ympärille organisaatio rakennettiin, ei se todellakaan tarkoita loppua toiminnalle. Organisaatiolla on vahva panostus niin CS:GO:ssa kuin League of Legendsissäkin. CS-tiimi on Suomen top 10 joukossa, ja LoL-tiimi on todistanut esimerkiksi Nordic-liigaa pelatessaan olevansa Suomen paras joukkue.

– Asetin CS:GO-joukkueelle vaatimukseksi syksyllä 2019, että ollaan Suomen top 10. Tämän vuoden puolella sinne päästiin ja halutaan pysyäkin. Siitä asti kun lähdettiin takaisin CS:ssän pariin, ollaan koko ajan opittu enemmän miten saadaan nostettua itsemme listalla korkeammalle, Lehto kuvailee CS-tiimin taivalta.

CS:GO-joukkueen kehitystä hän kuvailee vertaamalla portaisiin: Askel askeleelta ylöspäin, ja kehitystä rakennettaan tukevalle pohjalle.

– Jos pääset portaat puoleen väliin, kompastut ja tipahdat, niin se on pelaajille ja organisaatiolle todella raskasta. Mieluummin yksi porras kerrallaan, ja pelaajatkin on nauttineet siitä. Ei tule liikaa stressiä pelaamisesta ja he nauttivat siitä, Lehto kuvailee.

League of Legendsin parissa NYYRIKKI on ollut noin yli vuoden, ja menestystä on tullut erittäin paljon. NYYRIKKI oli muun muassa ensimmäinen suomalainen organisaatio, joka karsiutui European Masters Play-In -turnaukseen. Se oli erittäin iso juttu niin Nyyrikille kuin koko suomalaiselle LoL-skenelle.

Tänä vuonna Riot Games, DreamHack ja Telia järjestävät yhdessä huippusarjan, Northern League of Legends Championship (NLC) -sarjan. Sarjassa pelaa 12 joukkuetta. ENCE julkaisi lähtevänsä mukaan LoLiin huhtikuun puolessa välissä, mutta tiimiä ei ole vieläkään julkaistu. He saivat suoraan kutsun NLC-sarjaan.

– ENCE on suurempi nimi maailmalla, ja siinä mielessä ymmärrän järjestäjien halukkuuden tuoda isoja nimiä liigaan. On kuitenkin melko hämmentävää, ettei meille edes tarjottu mahdollisuutta hakeutua liigaan, ottaen huomioon liigan pienemmät nimet, Lehto pohdiskelee tilannetta.

Uusien organisaatioiden lähemistä mukaan LoLiin hän pitää kuitenkin hyvänä asiana, sillä Suomesta löytyy todella paljon lahjakkaita pelaajia jotka kiertävät joukkueesta toiseen niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

– Uusille lahjakkuuksille on LoLin parissa erittäin paljon tilaa. Niitä tuntemattomia lahjakkuuksia on Suomessa paljon, heidän löytäminen on oma haasteensa eikä pelaajien kontaktit tai itsensä promoaminen ole aina ihan kunnossa. Se vaatii meiltä aika paljon salapoliisityötä, Lehto harmittelee.

Nyyrikillä kiinnostusta Valorantiin

Kiinnostus Overwatchiin on heikentynyt pikku hiljaa pro-pelaajien puolella. Peli on muuttunut todella paljon alkuajoista, ja nyt kun Valorantin suljettu beta julkaistiin, on moni ilmoittanut siirtyvänsä sen pariin – vaikkei pelin kilpailuskenestä tiedetä vielä mitään.

– Valorantin suljettu beta on tuonut monille sen saman fiiliksen, minkä Overwatch toi heille alussa, Lehto pohtii.

Lehto itse on seurannut Valorantia tiiviisti jo ennen betatestauksen alkamista. Nyt hän tietysti itse pelannut peliä, mutta myös skouttaillut tiimejä ja pelaajia.

– Sellainen olo, että olen kuin lapsi karkkikaupassa. Haluan kasata sen täydellisen irtokarkki pussin, haluan kasata tuttuja pelaajia eri pelien parista ja katson, kuinka he pärjäävät Valorantin kanssa. Koitan purkaa sen koodin, että minkä pelin parista tulee ne hyvät Valorant-pelaajat, Lehto naurahtaa.

Työtunteja tulee siis kulumaan Valorantin parissa monia, ja Lehto myöntää, että on uuvuttavaa etsiä uusia, taidokkaita pelaajia, mutta toisaalta se on myös sitä työtä, mistä hän nauttii. Puheesta huomaa, että pelaajien hyvinvointi ja oikeudet ovat hänelle tärkeitä, ja hän nostaakin esille myös pelaajasopimusten tärkeyden.

Lehdon tavoitteena on, että NYYRIKKI on muutaman vuoden sisällä tunnettu nimi maailmalla.
Kuva: NYYRIKKI Esports

– Työni on toimia niin, että organisaatio menestyy, mutta haluan myös, että pelaajilla menee asiat hyvin. Joudun välillä tekemään päätöksiä, mitkä ovat hieman organisaation etujen vastaisia, Lehto myöntää.

Suomesta löytyy edelleen organisaatioita, joilla ei ole pelaajasopimuksia. Vaikka sopimusten tekeminen voi olla haastavaa ja tuoda lisätyötä, tuo se myös turvaa niin organisaatiolle kuin pelaajallekin: Kumpikin tietää, minkälaista käytöstä odotetaan, eikä kumpikaan voi vetäytyä pois sormia napsauttamalla.

– Mielestäni organisaation tehtäviin kuuluu kouluttaa itsensä huolehtimaan sopimuksista, Lehto painottaa.

Lehto on ollut virallisesti NYYRIKKI Esportsin leivissä noin vuoden verran. Kehitystä ja muutoksia on tapahtunut paljon niin peleissä kuin organisaatiorakenteessakin, mutta alkukompastelujen jälkeen asiat ovat rullanneet tasaisesti.

– Tavoitteena on, että muutaman vuoden sisään NYYRIKKI olisi tunnettu nimi Euroopassa ja maailmanlaajuisesti. Työt ei lopu ikinä kun siihen tähtää, mutta meillä on täydet valmiudet siihen, Lehto vakuuttaa.

Overwatchin suosion hiipuminen ei siis todellakaan tarkoita loppua Nyyrikille. Organisaatio on tullut Suomen e-urheilukenttään pysyvästi, ja pyrkii nousemaan yhä vain korkeammalle.