Oinas (21.3. – 19.4.)

Kesäkuun alkupuolella oinailla on innostusta lähteä liikkeelle ja kokeilla uutta peliä. Eteesi voi kuitenkin ilmaantua jotain, etteivät suunnitelmat ja ideat toteudu aivan hetkessä – tarkkaile siis, missä kunnossa pelivälineesi ovat.

Voit kokea tässä kuussa viihtyväsi enemmän oman pääsi sisällä, joten ehkä on hyvä siirtyä hetkeksi yksinpelien pariin. Kuun viimeiset päivät pistävät vauhtia asioihin ja pääset jähmettyneestä olotilasta vauhdilla eteenpäin – löydät viimein ratkaisun peleihin liittyviin ongelmiin, ja pelaamiseesi tulee uutta virtaa!

Härkä (20.4. – 20.5.)

Härät ovat kesäkuun alussa idearikkaita, ja kekseliäisyytesi tulee hyvään käyttöön. Kirjoita nyt uudet taktiikkaideat ylös, sillä niistä löytyy ratkaisuja! Varaudu kuitenkin siihen, etteivät ne ole saman tien täydellisiä, vaan vaativat hiomista.

Vastuu asioiden etenemisestä on tässä kuussa itselläsi, joten älä luota liikaa tiimikavereihisi. Anna itsellesi aikaa suunnitella uusia ideoita rauhassa. Suunnitelmien ja taktiikoiden onnistumiset näkyvät kuitenkin vasta seuraavan kuun puolella.

Kaksoset (21.5. – 20.6.)

Kesäkuu tuo herkästi kaksosille jotain uutta velvoitetta – ehkä sinun tulee ottaa tiimisi johtaminen haltuun, tai ottaa vastuu taktiikoiden suunnittelemisesta. Kuun alussa olet energinen ja pelaamisessa on tekemisen meininkiä – tilanne voi kuitenkin muotoutua niin, että joudut uhrautumaan jonkun toisen eteen omalla panoksellasi. Jos tuntuu, että olet aivan valoissa, ota hetki itsellesi.

Joku tiimistäsi voi tarvita paljonkin apuasi, ja se verottaa omia voimavarojasi ja vaikuttaa pelinsisäiseen tekemiseen. Muista, ettet uhraudu liikaa, ja pidä huolta, että pelaamisessa pysyy myös hauskuus mukana.

Rapu (21.6. – 22.7.)

Rapujen kesäkuu on toiminnallista aikaa ja pystyt suunnitelmallisiin asioihin – usko itseesi, sillä nyt voit viedä pelejä energisesti eteenpäin! Kuun puoliväli korostaa luovuuttasi, ja kun kuuntelet itseäsi tarkasti, voit huomata kuinka helposti keksit luovia ratkaisuja pelissä vastaan tuleviin ongelmiin.

Kuun ensimmäisillä viikoilla saamasi ideat vaativat hieman hiomista, mutta ne ovat vallankumouksellisia – voit siis luottaa siihen, että uudet takut toimivat.

Leijona (23.7. – 22.8.)

Leijonille puhaltaa uudet tuulet kesäkuussa serverillä. Asiat eivät kuitenkaan etene aivan ketterästi, joten uuden pelin parissa asiat eivät välttämättä heti suju toivotusti. Aika voi tuntua jumittavalta ja pysähtyneeltä, mutta nyt on hyvä muistaa että uuden suunnan ottaminen vaatii kärsivällisyyttä, pitkäjänteisyyttä ja malttia. Älä siis heti laita peliä poistoon, vaan anna sille aikaa.

Kuun alkupuoli on paras aika yhteisten asioiden hoitamiseen, ja silloin pystyt myös ottamaan parhaiten huomioon myös muiden tiimiläistesi mielipiteet. Kuun viimeiset päivät vaativat konkreettisia toimia – olisiko nyt hyvä aika päivittää gamingsetuppisi?

Neitsyt (23.8. – 22.9.)

Neitsyiltä kesäkuu vaatii ylimääräistä huomiota asioihin, jotka liittyvät yhteistyöhön ja ihmissuhteisiin. Nyt on hyvä aika miettiä, kyteekö joukkueessa ristiriitoja, jotka pitäisi käsitellä mahdollisimman pian. Päällimmäisenä voi olla epätietoisuus ja odottava tunnelma, ja ihmissuhteissa kannattaa pysyä realistisena ja katsoa tilanteen mukaan, miten reagoit muiden käytökseen.

Tässä kuussa kannattaa välttää riskialttiisiin hankkeisiin ryhtymistä – ei ehkä ole paras hetki potkia joukkueen IGL:lää pois. Kuun loppupuoli tuo selkeyttä ja saat hyvät näkymät mahdollisuuksistasi – pidä siis silmät ja korvat tarkkana!

Vaaka (23.9. – 23.10.)

Kesäkuun alkupuoli velvoittaa vaa’at juoksevien asioiden hoitamiseen, ja niihin tulee paneutua ja ottaa asioista selvää varsin pitkällekin. Vastuu tilanteen selkiytymisestä jää sinun kontollesi – pidä siis huoli, että olet informoinut tiimiläisiäsi, varsinkin, jos jokin tilanne tiimissä on muuttunut.

Tässä kuussa pystyt toimimaan omaan tahtiisi, ja sinulla on nyt aikaa myös niille peleille, jotka lojuvat kirjastossasi odottamassa. Kuun lopussa sinulle kasaantuu lisää vastuita, ja jokin uusi ryhtymys voi alkaa. Kenties VALORANT-urasi alkaa tässä kuussa, ja kiireen tuntu lisääntyy.

Skorpioni (24.10. – 22.11.)

Skorpioneille kesäkuu tuo uuden suunnan hakemisia. Ehkä haluat vaihtaa roolia tai vaihtaa kokonaan uuteen peliin. Kuun alkupuolella saat piristäviä ja uusia ideoita synnyttäviä uutisia. Jokin neuvonpito tai keskustelu voi avata uusia visioita – ehkä tarjoutuu mahdollisuus päästä uuteen tiimiin, tai saat muuten loistavan mahdollisuuden näyttää taitosi.

Juhannuksen aika tarjoaa mielenkiintoista tekemistä, ja välillä kannattaa muistaa sammuttaa kone ja hypätä serveriltä oikeaan elämään, sillä nyt on täydellinen kuukausi toteuttaa omia ideoitasi.

Jousimies (23.11. – 21.12.)

Kesäkuu tuo jousimiehille niin kiirettä niin serverillä kuin muussakin elämässä. Jotkin velvoitteet vaativat tarkempia suunnitelmia. Kyseessä voi olla virheen tai väärinkäsitysten korjaamisia, joten muista päivittää taktiikkasi ja pidä huoli siitä, että myös tiimisi on mukana suunnitelmissa.  Koeta olla realistinen siinä mihin ryhdyt, äläkä odota muutosten tapahtuvan hetkessä.

Saatat kuun puolenvälin jälkeen kokea olevasi tehoton, eikä pelit juuri kiinnosta tai suju, mutta kuun lopussa päivät tuovat enemmän puhtia toimiisi ja pystyt taas loistamaan!

Kauris (22.12. – 19.1.)

Kauriit ovat kesäkuussa energisiä ja aikaansaavia. Jokin suunnittelemasi asia taitaa tässä kuussa toteutua, joten ota rohkeasti uudet taktiikat ja ideat käyttöön. Juhannusviikolla jokin jumissa ollut peli viimein edistyy, ja sen jälkeen se sujuukin kuin tanssi.

Kesäkuu on kauriiden kohdalla myös paras aika viettää lomaa ja rentoutua, joten ota useampi hetki lempipelisi parissa äläkä stressaa liikaa. Juhannuksen aika on sinulle onnekasta ja viihdyttävää, joten kannattaa kokeilla uusia juttuja niin peleissä kuin muussakin elämässä!

Vesimies (20.1. – 19.2.)

Kesäkuu on vesimiehille tärkeiden muutosten pohtimisen aikaa. Ehkä mietit uutta roolia tai tauon pitämistä pelaamisesta. Kannattaa kuitenkin antaa asioille aikaa hahmottua, sillä risteilevät impulssit tuntuvat vetävän sinua eri suuntiin. Olet kuitenkin valmis uudistukseen ja muutokseen, vaikkeivat keinot ja ratkaisut olekaan vielä hahmottuneet.

Peleihin ei tässä kuussa kannata käyttää liikaa rahaa, sillä ennen kuun loppupuolta et osaa tehdä selkeitä päätöksiä. Älä ilmoita vaihtavasi peliä ennen kuin olet täysin varma siitä, että se on muutos jonka haluat tehdä.

Kalat (20.2. – 20.3.)

Kesäkuun alku on kaloille hektistä aikaa, ja olet aloitteikas ja moniin suuntiin ryhtymässä. Kuun puoleenväliin saakka on kuitenkin hyvä toimia realistisesti ja jättää suuremmat ratkaisut ja tulevaisuuteen vaikuttavat valinnat kuun loppuun. Mikäli sait hyvän tarjouksen uudesta joukkueesta, mieti asian kaikki puolet ennen päätöksen tekemistä.

Juhannusviikko tuo jonkin ratkaisun, joka vaatii kuitenkin syvempää analyysiä, joten älä luota siihen sokeasti. Nyt voit kuitenkin nauttia elämästä, ja hyödynnä onnekkuutesi ja laajenna elinpiiriäsi. Kokeile uutta peliä tai kokeile vaihteeksi olla asiallin