Turussa toiminut Evolution Arena -pelitalo järjestää uusien tilojensa avajaiset huomenna. Pelitalo on siirtynyt Turun Puutarhakadulta Myllyn kauppakeskukseen Raisioon, josta sen löytää ensimmäisestä kerroksesta Gamestopia vastapäätä.

Tiloista löytyy yhteensä 30 pelikonetta, 3 PS4-konsolia, 2 HTC Vive Pro -virtuaalitodellisuuspistettä sekä yksi PS4 VR -virtuaalitodellisuuspiste.

Evolution Arenalla työskentelevän Jere Alasen mukaan aloitus yhteistyöhön tuli Myllyltä, sillä kauppakeskus halusi laajentaa palvelu- ja kokemustarjontaansa. Tätä haluttiin suunnata nimenomaan nuorille, joille ei vastaavaa tarjontaa Myllyssä aiemmin ollut. Myös pelitalo itse näki uudenlaiset tilat etuna.

”Haluttiin kehittää peliareenakonseptia, ja tuoda sitä keskeisemmälle paikalle. Turun keskusta oli yksi mahdollisuus, mutta sitten avautuikin paikka Myllystä. Tänne on helpompi tulla ja saatiin iso, tilava liiketila”, Alanen kertoi.

Myös pelitalon hinnoittelu muuttuu. Aiempien passien ja kuukausijäsenyyksien sijasta pääasiallinen paino tulee olemaan tuntiveloituksilla. Esimerkiksi tunnin PC-pelaaminen veloittaa 4 euroa, mutta 16.2. asti kaikki peliajat saa puoleen hintaan. Tarkoituksena on kuitenkin tuoda päiväpassi takaisin tulevaisuudessa järjestettävää ohjattua toimintaa ajatellen, jolloin siihen saisi myös peliajan mukaan.

Evolution Arenan suunnitelmissa on järjestää aiempaa enemmmän ohjattua toimintaa; turnauksia, valmennusta sekä nuorille suunttattua toimintaa pelikasvatuksen näkökulmasta. Myös lapset ja lapsiperheet otetaan huomioon; tulossa ovat lapsiparkit, joihin lapset voi jättää 2-3 tunnin ajaksi valvontaan ja järjestetyn toiminnan pariin.

Tapahtumista ensimmäinen tulee olemaan 16.2. kauppakeskuksen Myllyntorilla järjestettävä Fortnite-pelitapahtuma. Paikalle tuodaan 10 konetta pelaamista varten, jonka lisäksi mukana meiningissä ovat Turku Evolutionin Fortnite-pelaajat. Fortnite onkin tällä hetkellä ainoa laji jossa Turku Evolutionilla on edustusta, ja se pysyy painopisteenä myös lähitulevaisuudessa.

”Fortnite on ykkösenä, koska julkaisija panostaa siihen tänä vuonna suuresti ja sen ympärille voidaan rakentaa muuta toimintaa. Counter-Strike on yhä kiinnostuksen kohde, katsotaan paikallisen skenen kehittymistä sen kanssa. Myöhäisemmällä ajankohdalla harkitaan myös konsolipuolelle lähtemistä”, Alanen avasi.

Ensimmäisiä varsinaisia turnauksia on suunniteltu maaliskuuhun. Turnaukset pidetään Evolution Arenan tiloissa, mutta loppukeväästä-kesästä on sellainen suunnitteilla myös Myllyntorille. Vaikka lajeja ei ole vielä lyöty lukkoon, ovat Fortnite ja CS:GO selvästi tärkeimmät. Muita lajeja listalla ovat Overwatch, Rainbow Six: Siege, NHL sekä taistelupelit. Myös joukkueiden kanssa voidaan sopia esimerkiksi tilan harjoituskäytöstä, jopa kauppakeskuksen aukioloaikojen ulkopuolella.

Kaiken kaikkiaan Alanen on todella tyytyväinen uusiin tiloihin ja pelitalon uuteen sijaintiin: ”Puutarhakadulla oltiin aika piilossa. Sen löytäminen oli hankalaa eikä julkinen liikenne kulkenut sinne asti. Mylly on kulkuyhteyksien kannalta paremmalla paikalla ja käytävillä on koko ajan ohikulkevaa liikennettä.”

Kuvalähde: Niko Nikkilä