Yksi kauneimmista suomalaiseen CS-skeneen liittyvistä sanoista on viime viikkoina ollut HAVU. HAVU Gamingin CS:GO joukkue on maaliskuusta asti asustellut Los Angelesissa, ja saattanut jopa yllättää muutamat uskomattomalla menestyksellään Flashpoint -turnauksessa. Tänään HAVUn pudotuspeli taival alkaa, kun joukkue kohtaa illalla amerikkalaisen CHAOS Esports Clubin.

– Flashpoint Global Qualifierin jälkeen oltiin tosiaan kaksi päivää Suomessa, jonka jälkeen matkustettiin takaisin Los Angelesiin. Suhteellisen lyhyellä varoitusajalla päätettiin osallistua Flashpoint 1 -liigaan, ja lähteä takaisin LA:han. Aika sekavat fiilikset oli unirytmin takia ja yleisesti mietitytti, mitä seuraavat 4-6 viikkoa tulisivat olemaan, kertoo HAVUn kapteeni Eetu ”sAw” Saha sähköpostitse.

Paljosta matkustuksesta ja unirytmin sekoittumisesta huolimatta joukkueen turnausmatka on hiponut täydellisyyttä. Ensimmäisessä lohkovaiheessa HAVU Gaming sijoittui toiseksi häviten ainoastaan lohkon voittaneelle tanskalaiselle MAD Lionsille. Toisen lohkovaiheen HAVU pelasi puhtaasti voittaen jokaisen vastaan asettuneen joukkueen 2-0.

HAVU kohtasi MAD Lionsin ensimmäisessä lohkovaiheessa kahteen kertaan, ja ensimmäisen kohtaamisen jälkeen HAVU poistui serveriltä voittajana. Saha kertoo, että tanskalaisten voittaminen on ollut yksi kohokohdista.

– Eniten arvostusta kyseistä joukkuetta kohtaan, vaikka vaihtoivatkin juuri pelaajaa.

Alun perin Flashpointin pelit oli tarkoitus pelata studiopeleinä, mutta koronaviruksen vuoksi pelit muuttuivat online-muotoon. Muutos tapahtui kuitenkin sujuvasti, josta Saha kiitteleekin turnausjärjestäjiä. Koronaviruksen vuoksi myös liikkumista on rajoitettu, eikä joukkue pääse näkemään Los Angelesin nähtävyyksiä tai nauttimaan kaupungin tunnelmasta.

– Välipäivinä tavoitteena on ollut rentoutua ja keskittyä muihin asioihin. Tekemisen puute on välillä meinannut iskeä, mutta aika on kuitenkin mennyt suhteellisen nopeasti hyvässä seurassa, Saha vakuuttaaa.

Päätös lähteä mukaan Flashpointiin tarkoitti, että suomalaiset liigat jäävät väliin. Päätös tehtiin nopealla aikatalululla, mutta kuitenkin harkiten. HAVUlle suomalaisissa liigoissa eniten painoarvoa toivat mahdolliset paikat kansainvälisiin turnauksiin, mutta he päätyivät lopputulokseen, että Flashpoint 1 olisi järkevämpi ja parempi mahdollisuus. Tavoitteet olivat korkealla alusta lähtien.

– Tiedettiin etukäteen, että meillä on mahdollisuudet voittaa jokainen joukkue turnauksessa, mutta myös että tiukkoja pelejä tulisi olemaan. Ensimmäinen tavoite oli pudotuspeleihin pääseminen, jonka jälkeen peli kerrallaan, Saha kertaa tavoitteita.

Lokakuussa 2019 HAVU nousi HLTV:n ranking-listalla top 30. joukkoon. Menestyksen eteen joukkue on tehnyt jatkuvasti töitä sekä korjannut virheitään, mutta muistanut Sahan mukaan pitää myös hauskaa. Amerikan valloituksen aikana joukkuehenki on parantunut, ja tiiviin yhdessäolon myötä he ovat oppineet uusia asioita toisistaan.

Toiveena pelata kovatasoisissa turnauksissa ja liigoissa

Rion kevään majoreiden siirryttyä ensi syksyyn ja karsintajärjestelmän muututtua HAVUlla on mahdollisuus päästä mukaan.

– Tietenkin meidän kannalta hyvä juttu, että aukesi uusi mahdollisuus. Ensimmäiseen karsintaturnaukseen ei päästä mukaan, mutta tavoitteena on pelata kaikki karsintaturnaukset mahdollisuuksien mukaan, Saha kertoo major-mahdollisuudesta.

HAVUn menestys Flashpointissa aiheuttaa tietysti kysymyksen, nähdäänkö joukkuetta tämän jälkeen Suomen pelikentillä. Esimerkiksi ENCEä ei hurjan nousun jälkeen juurikaan Suomessa ole nähty.

– Joitakin kutsuja turnauksiin on tullut, mutta ei olla vielä lyöty lukkoon kaikkia tulevia turnauksia. Tavoitteena on pelata mahdollisimman kovatasoisissa turnauksissa ja liigoissa, Saha kertoo tulevaisuuden suunnitelmista paljastamatta vielä mitään tarkempia tietoja.

Näillä näkymin joukkue palaa Suomeen 20. huhtikuuta. Koti-ikävä ei suuremmin ole ehtinyt vaivata, ja nyt Saha joukkueineen keskittyy voittamiseen.

– Pudotuspeleissä pelien painoarvo tietenkin kasvaa. Hyvät otteet lohkovaiheessa ovat kuitenkin luoneet hyvää itseluottamusta, joten luottavaisin mielin lähdetään pelaamaan, Saha toteaa.

Tämäniltaista peliä pääsee seuraamaan kello 20 Flashpointin viralliselta Twitch -kanavalta.