Assembly Winterin Omen by HP Overwatch-turnauksen ensimmäisen päivän pelit ovat nyt ohitse. Voittajien lohkoon selvisivät Team Gigantti ja ENCE eSports, kun taas FC Lahti Menace ja Team Nemesis taistelevat finaalipaikasta häviäjien lohkossa. Huomenna selviää, mikä joukkue nettoaa itselleen 5000 euron pääpalkinnon ja ketkä joutuvat tyytymään pienempään pottiin.

Suurimmat paineet ovat ehdottomasti Team Gigantin harteilla, joka on pitkään ollut Suomen ehdoton Overwatch-kuningas. Joukkueen meriitteihin kuuluu esimerkiksi Overwatch Contendersin Euroopan turnauksen ja Suomen GameXpo-turnauksen mestaruus.

Epävarmuutta tilanteeseen luo kuitenkin se, että joukkueen pelaajakokoonpano on muuttunut dramaattisesti sitten viimeisimmän turnauksen. Viisi sen pelaajista siirtyi Overwatch-Liigaan; neljä viime syksynä ja viides vasta äskettäin. Joukkueen manageri Tomi ”Tombha” Rinteen mukaan joukkueella on kuitenkin vahva usko uusien pelaajiensa taitoihin.

”Uusi rosterimme on hiottu viimeisen päälle kuntoon. Tryouteihin osallistui huikea määrä potentiaalisia suomalaisia, mutta ehdottomasti ylitse muiden osoitti taitonsa rCk, Masaa sekä Nil! Kiinnitimme huomiota niin yksilölliseen taidon tasoon kuin myös kommunikaatio-kykyihin”, Rinne kertoi.

Vaikka Team Gigantti veikin voiton Suomen viimeisimmässä suuressa Overwatch-turnauksessa GameXpossa, ei voittajan asema ole luonut joukkueen hartioille suuriakaan paineita. Rinteen mukaan joukkue tuntee olonsa motivoituneeksi, eikä epäilystä kokeneiden pelaajien lavasuoriutumisesta ole.

Joukkue palaa Assemblyjen jälkeen kansainvälisille areenoille maaliskuussa alkavan Contendersin toisen kauden myötä. Tästä huolimatta se ei suinkaan väheksy pienempien paikallisturnausten merkitystä.

”Meille on hyvin tärkeää osallistua niin ison stagen tapahtumiin kuin myös pienempiin turnauksiin. Mutta totta kai myös harjoittelu on meille hyvin tärkeää, joten jokainen turnaus pitää laittaa tärkeysjärjestykseen; pelaajamme panostavat turnauksiin normaalia enemmän, joten myös heidän henkisestä jaksamisesta täytyy pitää huolta.”

Rinne huomauttaa vielä lopuksi, että joukkueen pitää aina pelata täysillä, eikä heillä ole varaa lähteä ”löröttelemään”.

Team Gigantti taistelee finaalipaikastaan ENCE eSportsia vastaan huomenna kello 10:00. Häviäjien lohkon ottelu taasen pelataan kello 12:00 ja turnauksen finaali kello 16:00. Ottelut ovat katsottavissa suorana sekä suomeksi että englanniksi.

Tarkan turnausaikataulun ja muut tiedot löydät Assembly Winterin verkkosivuilta.

Lähde: Assembly, Peliliiga Kuvalähde: Team Gigantti, Assembly