Suomen ykkösorganisaation paikkaa pitänyt ENCE on joutunut asemansa takia usein suurennuslasin alle. Organisaatio on tullut tutuksi siitä, että se hankkii itselleen Suomen tähtipelaajia – esimerkiksi Starcraft 2:ssa Enceä edustaa loistavasti menestynyt Joona “Serral” Sotala, ja pitkään organisaatiolla oli myös menestynein suomalaistiimi CS:GO:ssa.
– Suomalaiset fanit ovat tosi fanaattisia menestykselle. Jos menestystä ei tule, niin kuraa tulee niin organisaation kuin pelaajienkin niskaan, toteaa Encen manageri Niklas “Willkey” Ojalainen.
Encen vuosi on ollut vauhdikas. Keväällä julkaistiin League of Legends -joukkue, joka kutsuttiin kilpailemaan Northern League of Legends Championship (NLC) -sarjaan, PUBG-joukkue on menestynyt ja kaupalliselle puolelle oli sovittuna hienoja kumppanuuksia.
– PUBG-joukkue lähtee alkuvuodesta Koreaan, ja tässä on ollut hieman viisumihässäkkää. He ovat pitkän pätkän siellä, maaliskuun lopussa tulevat takaisin Suomeen ja sen jälkeen vielä karanteeni, Ojalainen kertoo.
Kilpailullisella puolella taso ei ole ollut aivan entisen tasolla niin CS:GO:n kuin Starcraftinkaan puolella.
– Paras juttu oli ehdottomasti EPL:n toisen kauden runkosarja CS-puolelta, näytti että peli kulkee ja palaset loksahtelevat kohdilleen. Sitten tuli se Slaavan tapaus, mikä vähän murensi pakkaa, Ojalainen kertaa kulunutta vuotta.
- Lue myös: ENCEn päävalmentajalle Slaava ”Twista” Räsäselle lähes 1,5 vuoden toimitsijakielto!
- Lue myös: ENCEn myllerrys – nyt puhuu uusi valmentaja: ”Joukkueen täytyy olla hyvin valmistautunut”
– Starcraftissa oli myös vähän vaikeampi vuosi, kilpailu kovenee, ja kun on Euroopan ykkösnimi, niin kaikki opettelevat pelaamaan juuri sinua vastaan. Joona kuitenkin kampeaa aina hyviin tuloksiin ja ollut tasaista, hyvää suorittamista.
Konsolikiekon puolelle Encen riveihin hyppäsi Eerik “EKI” Tammenpää, joka on voittanut muunmuassa NHL konsolilätkän virallisen Euroopan mestaruuden. Tammenpää voitti Liigan ja Telian järjestämän eLiigan reilusti edustaen Tapparaa.
Koreaan lähtevä PUBG-joukkue oli alkuvuodesta Berliinissä kilpailemassa paikasta Berliinin Major-turnaukseen. Vaikka alku ei ollut ruusuinen, finaalipäivänä joukkue kampesi itsensä kärkikahinohihin.
– Viimeisessä pelissä nousu oli tosi eeppinen, ja fiilis oli todella hyvä. Katsomossa oli pelaajien vanhempia ja kaikki olivat täpinöissään. Nyt vuoden vaihteessa kun herrat lähtevät pelaamaan Global Challengea, voi olla, että tulevat aika paljon varakkaampina herroina takaisin, Ojalainen hymähtää.
Yksi joukkue ulos – muissa jatketaan, uusia tarkkaillaan
Ence lähti keväällä ensimmäisenä isompana suomalaisena organisaationa mukaan League of Legendsiin, ja pelasikin suomalaisjoukkueista korkeimmalla tasolla. Joukkue joudutaan kuitenkin kohtalaisesta menestyksestä huolimatta pudottamaan pois organisaation listoilta.
– Se on niin sanottua koronadamagea. Kaupallinen puoli asettaa esportsissa rajoitteita, ja olisin toivonut että oltaisiin voitu jatkaa duunia LoLin parissa. Se on kuitenkin meillä ainoa peli, jossa ei kilpailla korkeimmalla sarjatasolla, ja kun pitää jostain karsia, niin lähdetään sieltä matalimmalta tasolta, Ojalainen harmittelee.
Lue myös: CS-draaman lisäksi muita ikäviä uutisia: ENCE luopuu yhdestä edustusjoukkueestaan
Siltikään Ojalainen ei sulje pois sitä, että vuonna 2021 laajennettaisiin uusiin tiimeihin – riippuen totta kai taloudellisista resursseista. Riotin uusinta hittiä Valorantia totta kai seurataan mielenkiinnolla.
– Kuitenkin meidän ydinbisnes on tuossa CS:n puolella, niin se pitää saada rullaamaan normaalisti.

Ojalainen ei halua kommentoida viime päivinä tapahtuneita asioita ennen kuin asiat on käsitelty jokaisen pelaajan kanssa. Hän kuitenkin löytää syitä sille, miksi e-urheilun puolella tapahtuu kokoonpanomuutoksia välillä tiuhaankin tahtiin.
- Lue myös: Mitä ihmettä ENCEssä on tapahtunut? Allu vieraana HLTV:n podcastissa, Sergej:n twiitti räjäytti Twitterin
- Lue myös: Vihjaako sunny ENCEn joukkuemuutoksista? ”Olin hänen joukkuekaverinsa melkein 1,5 vuotta”
- Lue myös: ENCEssä kohta paikka vapaana? DBLTAP: GODSENT neuvottelee suNnysta
– Se on oikeastaan ongelma kaikissa seuroissa, kun ei ole junioritason seuroja, missä opeteltaisiin pukukoppielämää. Perinteisessä urheilussa siellä on 30-40 jätkää ringissä esimerkiksi jääkiekossa, ja niistä todennäköisesti kymmenen naama ärsyttää tai persoonat eivät vain sovi yhteen. Siitä huolimatta kaikkien kanssa pitää tulla toimeen, ja ne asiat käsitellä joukkueen sisällä, Ojalainen kuvailee.
Encen sisältä löytyy kiinnostusta junioritason toimintaan, sillä se tietysti pidemmällä aikavälillä organisaatio hyötyisi kasvattamistaan pelaajista. Tällä hetkellä Encen ei ole realistista siirtää resurssejaan junioritoimintaan, sillä rahoitus, vetäjät ja eri pelien tulevaisuus ovat kysymysmerkkejä.
– Jääkiekossa se on varmaa, että se tulee olemaan suosittu laji vielä viiden vuoden päästäkin. Esportsissa on se ongelma, ettei tiedetä kuinka kauan joku peli on hengissä, Ojalainen toteaa.
- Lue myös: SJ:n CS-rosterissa paljon muutoksia – Tavoitteena löytää mallit kestävälle ja pitkäjänteiselle kilpa- ja harrastetoiminnalle
- Lue myös: Kilpailullisen menestyksen rakentaminen on pitkä tie – “Ei ole tämän talven aikana hoppu nousta Majoreille”
- Lue myös: E-urheiluvalmennuksessa opitaan muutakin kuin pelaamista: ”Energiajuomat ja mäkkisafka eivät ole ne parhaat kisaeväät”
– Varmasti siinä vaiheessa kun tulee pelaajia jotka ovat laittaneet hiiret ja näppäimistöt naulakkoon voi heille tulla ajatuksia, että mitä jos tekisikin vielä jotain skenessä. Sitä kautta toimintaa tulee luonnollisesti, mutta nähtäväksi jää missä vaiheessa se sitten organisoituu.
Suomiskene on pienen piirin leikkikenttä
Vaikka Suomen e-urheilukenttään on tullut varsinkin tänä vuonna paljon eloa ja uusia organisaatioita, on silti muutama organisaatio, jotka tunnetaan ja joista uudet talentit nousevat suuren yleisön tietoon.
– Onhan se tavallaan pienen piirin leikkikenttä. Se on toisaalta sääli, sillä uutta talenttia tulee vähemmän, sillä väyliä huipulle on vain niiden kautta, jotka ovat joskus nousseet huipulle, Ojalainen pohtii.
Hänen mukaansa pelaajien tulisi uskaltaa olla rohkeampia, ja suoraa sanottuna vain grindata enemmän. Vaikka kavereiden kanssa pelaaminen on kivaa, pitäisi kehittyvien pelaajien löytää muita samanhenkisiä pelaajia jotka tavoittelevat samoja asioita.
Encen vuotta 2020.
– Se on ainoa tapa kehittyä tehokkaasti, ja sitä kautta pelaaja ehkä löydetään, kun pelaa eri liigoja tai sarjoja Suomen sisäisesti. Se on iso ongelma, että suomalaiset ovat niin sisäänpäinkääntyneitä, eikä itsestä haluta tehdä numeroa – tai jos tehdään, ihmiset kysyvät että mitä sä luulet olevasi, Ojalainen toteaa.
E-urheilu on kuitenkin yksi niitä aloja, jolla varsinkin pelaajan tulisi tehdä itsestään numeroa, jotta hänet löydetään. Samoin joukkuetaitoja tulee kehittää, jotta tiimit pysyisivät yhdessä muutamia kuukausia pidempään.
– Se, että pelataan kolme kuukautta yhdessä ja sen jälkeen hypätään toiseen jengiin kun toisen naama alkaa ärsyttää hidastaa kehitystä. Se on loputon kehä, jos niitä ongelmia ei käsitellä. Pitää myös muistaa, ettei ongelmista aina voi syyttää muita, vaan pitää pohtia olisiko omassa toiminnassa jotakin kehitettävää, Ojalainen summaa.
Vaikka vuoteen on mahtunut niin ylä- kuin alamäkiä, on Ojalaisella vahva luottamus siihen, että loppupeleissä suunta on vain eteenpäin, ja Encessä tehdään kovasti töitä suomalaisen e-urheilun eteenpäin viemisen kanssa. Hän toivoo, että myös muut organisaatiot tekevät yhtälailla kovaa työtä, sillä se on kaikkien etu, että puhalletaan yhteen hiileen pienessä maassa.
– Ence ei ole poistumassa mihinkään, Ojalainen toteaa loppukaneetiksi.