LoL rantautui Netflixiin

Netflix-sarja Arcane perustuu Riot Gamesin kymmenisen vuotta sitten julkaisemaan League of Legends -peliin. Sarjasta kerrottiin ensi kerran jo vuonna 2019, mutta koronapandemia viivästytti sarjan julkaisua. Sarja näki viimein päivänvalon lauantaina League of Legends World Championship 2021 -turnauksen finaaliottelun jälkeen, ja vastaanotto on ollut huima: Sarja on eri lähteiden mukaan saavuttanut eniten katsotuimman sarjan paikan Netflixissä jo 38 maassa.

Korealainen Squid Game dominoi katsotuimman sarjan sijaa eri puolilla maailmaa pitkään, mutta Arcane on ohitti sen jo siinä vaiheessa, kun sarjasta oli julkaistu kolme ensimmäistä jaksoa.

Ensimmäiset kolme jaksoa arvosteltiin loistavasti: niiden keskiarvo on ainakin toistaiseksi IMBD:ssä jopa 9,4. Vertailun vuoksi Squid Gamen arvosana samassa palvelussa on 8,1. Nyt, kun kaikki jaksot ovat jo hetken aikaa olleet katsottavana, on IMBD:n arvosana edelleen 9,3. Sarja on kerännyt ylistystä niin faneilta kuin kriitikoiltakin, ja esimerkiksi arvostettu japanilainen videopelisuunnittelija ja -ohjaaja Hideo Kojima ylisti sarjaa ja totesi sen olevan digitaalinen videosaavutus realismin ja taiteen välillä.

Arcanen ensimmäinen kausi jäi todella jännittävään kohtaan, ja pian viimeisten jaksojen jälkeen kerrottiin, että toinen kausi on jo tekeillä. 

Sukellus Dota 2 -universumiin

Valve hyppäsi Netflix-sarjoihin mukaan jo keväällä, kun maaliskuussa julkaistiin aikuisille suunnattu, Dota 2 -strategiapelin universumiin sijoittuva Dota: Dragon’s Blood -animaatiosarja. Ensimmäinen, kahdeksan jakson mittainen kausi otettiin ilolla vastaan, ja IMBD:ssä se on saanut arvosanaksi 7,9. Rotten Tomatoesissa käyttäjät ovat antaneet ensimmäiselle kaudelle 75%.

Jo huhtikuussa Dota 2:n Twitter-tilillä ilmoitettiin, että tarinalle on luvassa jatkoa. Seuraava kausi sarjasta julkaistaan 6. tammikuuta Netflixissä, joten vaikka sarja olisi vielä katsomatta, aikaa on hyvin päästä tarinasta kärryille! IMBD:ssä ensimmäinen kausi sai arvosanakseen 8,2. 

Tarinoita Noiturista

Vuonna 2019 sosiaalisessa mediassa seottiin, kun Henry Cavill tähditti The Witcher – Noituri -sarjan ensimmäistä kautta. Sarja perustuu puolalaisen Andrezej Sapkowskin fantasiakirjasarjaan, jonka pohjalta on tehty kolme suosittua videopeliä. Myös televisiosarja keräsi suuren suosion, ja toista kautta on odotettu innolla. Enää ei kuitenkaan tarvitse odottaa, sillä toinen kausi julkaistiin 17. joulukuuta.

Mikäli nämä kaksi kautta Witcher-tunnelmissa ei riitä, löytyy Netflixistä myös animoitu elokuva The Witcher: Nightmare of the Wolf, jossa seurataan Geralt Rivialaisen sijaan Vesemirin tarinaa. Netflix on myös vahvistanut vielä yhden Witcher-aiheisen projektin, joka kantaa nimeä The Witcher: Blood Origin. Sarja sijoittuu ajallisesti 1200 vuoden päähän Rivialaisen seikkailuista. Se tarkoittaa, että sarjassa paneudutaan esimerkiksi kaikkien aikojen ensimmäiseen noituriin. Sarjan julkaisupäivä ei ole vielä tiedossa, mutta epäillään että Blood Origin näkisi päivänvalon vuoden 2022 aikana.

Kaikki yllämainitut löytyvät Netflixistä.