Kirjaudu sisään

tai

Rekisteröidy

Unohtuiko salasana?

”Jos teemme tämän oikein, Suomi sijoittuu kartalle e-urheiluvaltiona” – Nyt puhuvat Telian CS:GO-liigan järjestäjät

Telia Esports Seriesin CS:GO-liigan ensimmäinen kausi päättyi eilen. Järjestäjät suuntaavat katseensa kuitenkin jo kohti tulevaa.

Vuosi 2018 oli suomalaisen e-urheilun menestystarina – Suurvoittoja niitettiin lajissa kuin lajissa

Jälleen yksi vuosi on aluillaan, mutta katsokaamme vielä hetkeksi taaksepäin. Viime vuosi oli erittäin merkittävä suomalaisen e-urheilun kannalta.

Muistatko vielä Quaken? Klassikon uutuusversion ympärille rakennetaan tiivistä Suomi-yhteisöä

Kilpapelaamisen klassikkopelisarja Quake sai viime vuonna jatkoa, kun sen uusin osa Quake Champions astui maksulliseen Early Accessiin. Peliä on sen jälkeen viety eteenpäin ja se siirtyi viime kesänä kaiken kansan vapaasti pelattavaksi.

Arvostelussa E-Urheilun käsikirja, Suomen ensimmäinen e-urheilua käsittelevä kirja

E-urheilu saattaa kovasta suosiostaan huolimatta olla monelle vielä yhtä hepreaa. Eikä siinä mikään ihme, ala on varsinainen labyrintti omien termiensä,