”Pelaamalla ei voi elää” on varmasti useampikin äiti sanonut aikoinaan. Väärässä kumminkin olivat, kuten kaikki tiedämme. Lälläslää.

Etenkin viime vuosina erilaiset lööppilehdet ovat tykänneet paisutella tätä faktaa otsikoissaan; ”Jari-Pekka, 21, tienaa näin paljon pelaamalla!” Kasuaaliyleisölle homma tuntuukin varmasti absurdilta. Miten näin paljon rahaa voi tehdä pelaamalla jotain piip-boop-peliä? Se ei sovi kaikkien päähän, isot rahat liitetään kovaan työntekoon eikä peleihin, joita pelataan huvin vuoksi. Kuulostaa siltä, että rahaa vain tippuu syliin.

Mutta ammattipelaaminen on työtä ja meno on välillä niin kovaa, etten ole varma lähtisinkö siihen itse mukaan.

Otetaanpa hieman statistiikkaa näin ensialkuun (mä niin tykkään niistä!) Vertaamalla esimerkiksi esportsearningsin kasaamia ammattipelaajien määriä ja pelien myyntilukuja, saamme laskettua kuinka suuri osa pelaajista yltää ammattilaiseksi vaatimalle tasolle.

Esimerkiksi Dota 2:n pelaajista ammattilaisiksi on yltänyt 0,002 prosenttia. CS:GOssa taasen sama luku on hieman rohkaisevampi 0,03 prosenttia ja uutukaisessa Overwatchissa 0,005 prosenttia. Tietenkin suurin osa pelaajista on kasuaalipelaajia, mutta luvut antavat osviittaa siihen, millaisen vuoren päälle pelaajien pitää kiivetä pärjätäkseen ammattikentillä. Eurheilu on nuorten keskuudessa erittäin seksikäs ura, ja muiden jalkoihin on helppo jäädä.

Se on kuitenkin vasta alkua. Ammattipelaajan arkikaan ei meinaan ole pelkkää hattaraa ja auringonpaistetta. Kaukana siitä.

Perinteisessä urheilussa on se hyvä puoli, että siinä tulevat fyysiset rajoitteet vastaan. Kovia treenejä ei voi pitää päivittäin, eivätkä ne voi jatkua aamusta iltamyöhään. Eurheilussa tämä rajoite kuitenkin puuttuu, mikä ajaa organisaatiot ja pelaajat puskemaan itseään äärimmilleen. Treenien pituus voi vaihdella kahdeksasta neljääntoista tuntiin päivästä, eikä aikaa vapaa-ajalle tai omalla hyvinvoinnille aina löydy. Paine antaa kaikkensa pelaamiselle on kova.

Koska viimeksi pelasinkaan yhtä peliä yhtä pitkään putkeen? Taisi olla viime syksyn Witcher 3, jota hakkasin viikonlopun yli 12 tuntia päivässä. Tämän jälkeen totesin olevani liian vanha tähän kakkaan.

Niin, sekin varjopuoli ammattipelaamisessa on. Siis uran pituus. Eurheilussa se on naurettavan naurettavan lyhyt, yli 25-vuotiaat ammattilaiset kuuluvat keskimääräisesti jo alan senioreihin. Pitkän aikaa tästä on syytetty iän tuomaa fyysistä rappeutumista, mutta viime aikoina on alettu spekuloimaan, että pelaajat yksinkertaisesti poltetaan loppuun. En olisi tästä yhtään yllättynyt; äärimmäisen pitkiä päiviä ilman vapaa-aikaa samassa ympäristössä, samojen ihmisten seurassa, samaa itseään toistavaa työtä tehden, ei ihme jos se imee ihmisestä mehut.

Entäs sitten uran jälkeen? Jos olet menestynyt pelaaja, voit hyvällä tuurilla jatkaa selostajana, valmentajana tai muuna alan tukihenkilönä. Tämä siis, jos sinulta löytyy propelaajan kullanarvoisten taitojen lisäksi piilevää kykyä vielä näihinkin ammatteihin. Kaikilla ei tosin ole valmentajan rooliin vaadittavaa johtajuutta, tai selostajalle elintärkeää sanavalmiutta. Jos sen sijaan tiput joukkueesta vailla kunniakasta voittokulkua, tai laji jopa kuihtuu pois, ollaankin huomattavasti sakeammassa liemessä. Eurheilulle ominaiset taidot eivät välttämättä ole sovellettavissa lajeista toiseen, saatika sitten muille aloilla.

Niin, että sellaista pohdintaa. Aloin tosiaan mietiskellä tätä asiaa kun väänsin eräänä iltana taas epätoivoisesti Overwatchin competitiveä päästäkseni planitasosta eteenpäin. Silloin mieleeni iski ajatus: mutta mitäs tämän jälkeen? No, platinan jälkeen tulee tietenkin diamond, master, grandmaster ja niin edespäin. Ja tätä tietä jatkamalla pääsee lopulta ihan ammattilaistasolle asti.

Hetken aikaa kuvittelin, ihan vaan leikilläni, millaista olisi alkaa ammattilaispelaajaksi. Jätin ne aatteet nopeasti sikseen. Ei siksi, että ne ovat niin mahdottomia, vaan koska yllätyksekseni en ollut kovinkaan kiinnostunut koko hommasta. Mitäköhän lapsuuden minäni sanoisi, jos kuulisi pelaamisen olevan tulevaisuudessa oikea ammatti, ja ettei se houkuta minua laisinkaan.

Koska kyse ei ole pelaamisesta. Kyse on työstä. Kyse on eloonjäämiskamppailua raa’alla ja arvaamattomalla alalla.

Ei riitä, että tykkää pelata. Pelaamista täytyy rakastaa, jotta sitä kestää tehdä työkseen.

Mutta mikä minä olen muita soimaamaan. Omat haaveeni ammatiksi kirjoittamisesta ovat vähintäänkin yhtä kaukaisia kuin ammattilaispelaajan urasta haaveilevilla. Leipä ei välttämättä ole leveä, sitä ei ole aina tarjolla, ja useimmiten se pitää tunkea kiireessä suuhun.

Ei omaa unelmaa kannata antaa pois. Jos sen saavuttaminen olisi helppoa, ei hommassa olisikaan mitään hauskaa.

Lähteet: Steamspy, Pcgamesn Kuvalähteet: Ionaz, Redbull