Pelit, ja samalle eurheilukin, ovat saaneet vuosien saatossa aimokaupalla kuraa niskaan. Pelejä on kuvailtu raaoiksi ja väkivaltaan yllyttäviksi, kun taas pelikulttuurista on maalattu kuvaa toksisena ja yltiöaggressiivisena kulttuurina. Itse kuitenkin koen, että eurheilulla on mahdollisuus kasvaa yhdeksi vieraanvaraisimmista skeneistä koko maailmassa.
Eurheilu on monipuolinen harrastus, joka tukee monia erilaisia taitopohjia. Perinteisessä urheilussa (johon vertaamisesta kaikki eivät pidä, mutta jota minä pidän kumminkin parhaimpana vertailukohtana) pelaajilla on eri rooleja, mutta pakolliset perustaidot ovat silti pitkälti samat. Koripallossa sentteri ja laitahyökkääjä voivat erikoistua täysin eri tavalla, mutta kova fyysinen kunto, nopeus, syöttö- ja heittotarkkuus sekä pelisilmä ovat silti oleellisia vaatimuksia.
Etenkin luokkapohjaisessa eurheilussa pelaajilla voi taasen olla dramaattisesti erilaiset perustaidot. Esimerkiksi Overwatchissa pelaaja voi menestyä, vaikkei omaisikaan äärimmäisen tarkkaa hiirikättä, mikäli tämän strateginen pelisilmä soveltuu healereiden tai tankkien käytettäväksi. Hearthstone ei taasen vaadi lainkaan reaaliaikaista reagointia, vaan sen ytimessä ovat taktikointi ja matemaattinen ajattelu. Myöskään monet muuten merkittävät fyysiset rajoitteet eivät estä eurheiluun osallistumista.
Sukupuoli on aihe, josta on ollut paljon keskustelua sekä eurheilun ja perinteisen urheilun puolella, etenkin lähiaikoina transurheilijoihin liittyen. Vaikka eurheilu jakaakin usein turnaukset ja liigat sukupuolen mukaan (usein yleinen ja naisten sarja), tämä johtuu enemmän kulttuurillisista kuin biologisista eroista. Pelialan aggressiivinen pyrkimys brändätä pelit ainoastaan poikia varten on saanut aikaan sen, että myös eurheilu mielletään ensisijaisesti pojille ja miehille sopivana harrastuksena.
Tilanne on kuitenkin pikkuhiljaa muuttumassa, eikä ole mitään syytä mikseivät naiset ja miehet voisi tulevaisuudessa kilpailla yhdessä. Vaikka joitain eroja miesten ja naisten biologiassa on tietääkseni löytynyt (mm. reaktioajoissa ja tilallisessa hahmottamisessa), en ole vielä nähnyt todisteita siitä, että nämä olisivat merkittäviä syitä sukupuolten erottamiseen. Jahka pelejä koskeva, yksipuolinen miehiin kohdistuva imago saadaan purettua, voidaan eurheilusta saada luotoa pelikenttä jossa tärkeimpiä ovat ennen kaikkea yksilöt.

Vielä tällä hetkellä naisten lisääntyvä kiinnostus alaan näkyy pääasiassa uusien naisjoukkueiden kasvavassa määrässä. Yllä tällä viikolla julkistettu Malasialaisen MBT:n ja Cooler Masterin Overwatch-joukkue MBT.Valkyrie.
Tämä viimeinen pointti ei koske puhtaasti vain eurheilua, mutta mielestäni se on silti tärkeä ottaa puheeksi. Pelit yhdistävät ihmisiä. Ne ovat vertaansa vailla olevaa eskapismia, joka ei vain auta meitä pois tosimaailmasta, vaan antavat sen tilalle jotain uutta. League of Legendsin, Dotan ja Overwatchin kaltaiset pelit eivät houkuttele ihmisiä ainoastaan mekaanikoillaan, vaan myös vetovoimaisilla hahmoillaan ja maailmoillaan. Samalla myös eurheilu itsessään; sen kieli, sen draama, sen tapahtumat, yhdistävät ihmisiä. Tämä luo erilaisille ihmisille ja kulttuureille yhteisen pohjan, jonka kautta voidaan keskustella samanarvoisina toisen kanssa.
Toki eurheilu ei ole mikään auringonvalossa kylpevä ruusuketo, sillä jokaisella skenellä on myös huonot puolensa.
Median toitottama toksisuus on pienen vähemmistön tekosia, mutta silti olemassa. Sama anonyymisyys ja etäisyys jotka tasa-arvottajat pelaajia repivät rikki myös ne raja-aidat, jotka estävät monia ihmisiä käyttäytymästä normaalielämässään kuin pikkukakarat. Voidaan myös miettiä, kuinka helposti lähestyttävä arvokkaaseen tietotekniikkaan nojaava eurheilu on vähävaraisille perheille.
Eurheilu voi monimutkaisten pelimekaniikoidensa vuoksi olla myös äärimmäisen vaikeaa katsottavaa. Digitaalisuus poistaa fyysisen maailman rajoitteet ja tuo peleihin syvyyttä, mutta samalla se myös tekee niistä huomattavasti monimutkaisempia. Monet perinteisistä urheilulajeista voi selittää satunnaiskatsojalle muutamalla lauseella, mutta eurheilun kunnollinen seuraaminen vaatii pahimmillaan kurinalaista opiskelua.
Onneksi ongelmat on tehty ratkaistaviksi. Skenensisäiseen käytökseen pystymme me itse vaikuttamaan paljon ja yleiset harjoitustilat tulevat toivottavasti tarjoamaan harrastusmahdollisuuksia myös vähävaraisimmille ihmisille.
Mitä lajin seuraamiseen tulee, monet yhtiöt ja järjestöt ovat osaltaan tehneet eurheiluun liittyvää valistustyötä. Pian näiden joukkoon liittyy myös eurheilu.com. Sivustomme tulee nimittäin kesän aikana julkaisemaan kattavan esittelyn useasta merkittävästä eurheilun lajista. Toivomme että nämä tulevat auttamaan niitä, joita lajien seuraaminen on joskus kiinnostanut, mutta jotka ovat kokeneet kynnyksen liian korkeaksi.
Eli vielä lyhyesti: eurheilussa on paljon hyvää. Se on hieno skene, joka tarjoaa viihdettä ja mahdollisuuksia monille erilaisille ihmisille. Koitetaan tehdä siitä tulevaisuudessa vieläkin parempi!