Viime marraskuussa esposrt-uutissivusto Slingshot sai käsiinsä kirjeen, jossa Euroopan ja Pohjois-Amerikan LCS-joukkuiden omistajat esittävät Riotille huolensa sarjan tulevaisuudesta ja esille nousseista epäkohdista. Kirjeen ensimmäinen osa käsitteli joukkueiden huolia LCS:n nykyisestä rakenteesta ja toinen osa Riotin aikaisemmin antamaa vastausta ongelmien ratkaisemiseksi. Joukkueet eivät kokeneet, että Riotin ehdottama malli ratkaisisi ongelmia.

Riotin ehdotuksen mukaan Riot kieltäytyy kertomasta suunnitelmistaan omistajaosuuksiin perustuvan sarjan käyttöönotosta. Riot myöntyy jakamaan pelin sisäisten mainos- ja fanituotemyynnistä syntyneitä tuloja joukkueiden kanssa minimäärällä 100 000 dollaria vuodessa. Vastineeksi Riot haluaa liigassaan pelaavien joukkueiden noudattavan asettamiaan rajoitteita sponsoreista ja vaatii joukkueita panostamaan LCS:n markkinointiin.

Joukkueet eivät jaa Riotin näkemystä siitä, että heidän tulisi sitoutua liigaan, joka tuottaisi heille rahaa vasta pitkällä tähtäimellä, ilman minkäänlaista sitoutumista Riotilta siihen, että he tulevat olemaan mukana liigan toiminnassa vielä seuraavana vuonna. Lisäksi he vaativat, että jaetun mainostulon tulisi olla minimissään 700 000 dollaria vuodessa, jotta he voivat taata pelaajilleen Riotin vaatimusten mukaisen 100 000 dollarin minimipalkan. Heidän ehdotuksensa mukaisesti vuosi 2017 olisi ”turvattu”, eli kukaan ei putoaisi sarjasta.

Reilu viikko sitten saksalaisen esports-sivusto Summoner’s Innin mukaan jalkapallojoukkue Schalke04 olisi myymässä sarjapaikkansa Euroopan League of Legendsissä. Schalke osti paikan vuoden 2016 keväällä Elementsiltä, mutta putosi hyvän alun jälkeen Challenger Seriesiin. Siellä Schalke piti hallussaan 10 ottelun voittoputkea, kunnes yllättäen hävisi Misfits Academylle. Tämän jälkeen saksalaisen Schalken hallituksen puheenjohtaja ilmoitti, että ”Asiaa pohditaan nyt sisäisesti”. Myös Schalken midlaneri Marcín ”SELFIE” Wolski ilmoitti twitterissä vastaanottavansa uusia tarjouksia, vaikka sopimus Schalken kanssa on vielä voimassa.

Siitä, johtuuko Schalken perääntyminen pelkästään huonosta suoriutumisesta vai liigan epävarmasta rahoitusmallista, he eivät halunneet kommentoida. Tämä ei kuitenkaan ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun joukkueiden omistajat ja Riot ovat riidelleet LCS:n tuotoista. Suurimpana ongelmana nähdään Riotin tarjoaman tulonjaon ja stipendien rahallisen arvon pysyminen samana vuodesta 2013, vaikka kulut ovat nousseet jatkuvasti. Pohjois-Amerikan ja Euroopan joukkueiden saama rahallinen tuki on saman suuruinen, vaikka Euroopassa sosiaaliturvamaksut, verot ja muut kulut ovat huomattavasti korkeammat.

League of Legends julkaistiin 8 vuotta sitten ja vaikka sen katsojaluvut ovat kasvaneet vuosi vuodelta, on kasvu alkanut hidastumaan verrattuna esimerkiksi CS:GO:hon tai Overwatchiin. Niiden toiminnassa on yksi olennainen ero: Pelin kehittäjä ei pyöritä kilpailuliigaa. Valve ja Blizzard myöntävät ulkopuolisille turnausjärjestäjille ”virallisen” statuksen ja voivat itse kehittyä omaan toiminnanalaansa eli pelinkehittämiseen. Näin ollen turnausjärjestäjille jää paljon enemmän toiminnanvapautta, eikä heidän tarvitse noudattaa täysin turhanpäiväisiä sääntöjä, kuten ”LCS-joukkueiden pelaajat eivät saa striimata muita pelejä kuin League of Legendsiä”. Pelinkehittäjänä on luonnollista keskittyä oman tuotteensa, eli pelin ja sen sisälläön, myynnin edistämiseen. Kansainvälisen liigan pyörittäminen nähdään vain tapana mainostaa omaa tuotetta, ei taloudellisesti tuottavana ympäristönä.

Elektronisessa urheilussa korkeimmalla tasolla pelattavien pelien elinikä ei ole kovin pitkä. Pysyäkseen haastavana ja katsojille mielenkiintoisena sisällön täytyy muuttua jatkuvasti. Historian ehkä kenties pisimpään kilpaa pelattu peli on Starcraft 1, joka dominoi kilpapelaamisen kärkisijoja lähes kymmenen vuotta ennen kuin sen syrjäytti 2010 sarjan uusi osa, Starcraft 2. Nyt Starcraft 2:kin on hiipunut suosiossaan. Samoin on käynyt useille muille peleille, kuten Quakelle ja CS 1.6:lle. Joko sama julkaisija paljastaa uuden, parannellun version pelistään tai toinen, samankaltainen peli haastaa vanhemman pelin aseman genrensä ykköskilpapelinä. Miten käy LoLin? Vaikka se on edelleen maailman katsotuin esports-peli, alkaa sen valta-asema murentua. Viekö genren suosituimman pelin paikan toinen suuri MOBA-haastaja, DotA, vai löytyykö Riotilta ässä hihasta?

Edit: 3.4.2017
11.57 Korjattu Schalken häviö Misfits Academylle, ei Misfitsille.
13:02 Tarkennettu luonnehdintaa Schalken myymästä sarjapaikasta.