Apex Legendsin uusin kausi julkaistiin tiistaina, ja se toi mukanaan muun muassa uuden pelimuodon, uuden Legendan sekä täysin uuden aseen: jousipyssyn! Lieneekö vappu painanut servereitä alas, sillä tiistai-keskiviikko välillä serverit olivat alhaalla, ja peliin pääsy oli vähintäänkin haastavaa.

Se aiheutti kauhunsekaisia tunteita: Pääsemmekö jatkamaan matkaamme Kanaliigassa? Viime viikon hyvistä onnistumisista innostuneina olimme valmiita uusiin peleihin. Vaikka joitain ongelmia osalla vastustajista oli lobbyyn pääsemisessä, pääsimme näyttämään taitojamme – vaikka ensimmäisessä pelissä olimme jälleen se tiimi, joka myös eliminoitiin ensimmäisenä.

Alkuun ajattelin, että suurin ilo Kanaliigaan osallistumisesta tulee siitä, että pääsee pelaamaan ja pitämään hauskaa työkavereiden kanssa. Tällä viikolla huomasin toisen asian, jonka vuoksi Kanaliigaa kannattaa ehdottomasti pelata: ilmapiiri.

Pelimaailmassa tapahtuva toksinen käytös on aiheellisesti suuri puheenaihe, ja valitettavasti näitä tapauksia nousee esiin säännöllisen epäsäännöllisesti. Huutelua, dissaamista ja haukkumista on kohdannut lähestulkoon jokainen online-pelejä pelannut, ja varsinkin, jos taidot eivät ole ihan Apex Predator -tasolla, voi pelaaminen ärsyttää, erityisesti, jos jälkikäteen kuulee vielä kettuilua. 

Kanaliigassa ei ole tarvinnut pelätä, että naureskelua tai huutelua tulisi omilta tiimikavereilta tai vihollisjoukkueilta. Lobbyssa keskustelu on keveää ja hyväntahtoista, vaikka saattaakin saada myös muistutuksen siitä, että laava polttaa, ja sinne ei kannata tippua.

Myös loistavat taktiikat saavat kehuja, kuten tälläkin kertaa KOVAt Bossladyt saivat. Tavoitteenamme oli saada tälläkin viikolla pisteitä, ja niitä saa esimerkiksi selviytymällä top10 joukkoon. Tämä onnistui kaksikin kertaa, ja molemmilla kerroilla joukkueemme hyödynsi samaa taktiikkaa: Kun kaksi muuta joukkuekaveria oli kuollut, viimeinen meni piiloon – erittäin hyvään piiloon. 

Usein taistellessa toista tiimiä vastaan ei edes ehdi jännittää, kun pyrkii vain osumaan mahdollisimman hyvin ja selviämään hengissä. Mutta kun on yksin jäljellä ja yrittää vain selvitä mahdollisimman pitkään, on tunne sama kuin lapsena piilosta leikkiessä – syke nousee, ja koittaa vain pysyä hiljaa paikallaan huomaamatta. Ensin Linda kokeili tätä taktiikkaa, ja piileskeli onnistuneesti esimerkiksi auton ja talon portaiden alla, kunnes epäonnekkaasti vastustajajoukkue pääsi yllättämään. Seuraavaa peliä odotellessa lobbyssa tästä taktiikasta keskusteltiin, ja taisi Lindan aiheuttama yllätys hieman säikäyttää kyseistä joukkuetta.

Viimeisessä pelissä turvauduin itse samaan taktiikkaan, ja onnistuinkin piileskelemään melko pitkään, vaikka viholliset juoksivat ohi, ja katsoivat vielä suoraan päin.

Mikäli vielä mietit, kannattaako tuleviin Kanaliigoihin osallistua niiden alkaessa, vastaus on EHDOTTOMASTI. Se parantaa työilmapiiriä, mutta saat myös kontaktia muiden yritysten edustajiin rennossa ja hyvässä hengessä.

PS. Käyttämämme taktiikkaa pääsee ihailemaan esimerkiksi TikTokissa.