Pari kuukautta aktiivisesti pelaamatta ollut 20-vuotias Verneri ”BONA” Junkala pelaa osana uuden e-urheiluorganisaatio SAWO Esportsin CS:GO-joukkuetta. Junkalan lisäksi joukkueessa nähdään suomiskenessäkin tuttuja nimiä. Junkala onkin niittänyt menestystä CS:GOn suomipiireissä, mutta varsinainen läpimurto kansainvälisesti on jäänyt vielä odottaman itseään.

— Mukavalta tuntuu totta kai päästä jälleen kunnolla pelaamaan. Pidin oikeastaan koko heinäkuun taukoa pelaamisesta, enkä näin ollen miettinyt juurikaan pelaamista. Nyt oon taas intoa ja motivaatiota täynnä!

SAWO Esports on Suomiskenessä uusi tuttavuus, sillä organisaatio julkistettiin vasta elokuun loppu puolella, joten toiminta on vasta alkutekijöissään. CS:GOn lisäksi organisaatiolla on edustusjoukkue NHL20-pelissä.

— SAWOn joukkueeseen lähteminen tapahtui vähän vahingossa, nimittäin Kristo ”r0tta” Lindfors tuli kysymään, jos haluaisin lähteä pelaamaan Elisa-liigan karsintoja. Mielestäni kokoonpano kuulosti siltä, että sillä voisi taistella aina mitaleista, joten tartuin tilaisuuteen. Liigapaikka tulikin ongelmitta, jonka jälkeen meille tarjottiin mahdollisuutta liittyä SAWOn organisaatioon, joka kuulosti heti alkuunsa erittäin loistavalta.

Nuorukainen odottaa innolla, että hän pääsee työskentelemään uuden organisaation kanssa sekä pelaamaan kolmen uuden pelaajan kanssa. Totta kai jokaisen uuden kokoonpanon pelillisen ilmeen muotoutuminen vie aikaa, mutta pelaaja myöntää että odotukset on suuret.

— Oikein innoissani olen, mukava päästä kolmen uuden pelaajan sekä organisaation kanssa työskentelemään. Minulla on suuria odotuksia joukkueelle, että vakiinnuttamme paikkamme Suomen top4 – joukkueiden joukossa, josta on sitten loistava tilaisuus päästä tekemään läpimurtoa kansainvälisille kentille.

Haaste on todella kova, jotta SAWO Esports voisi nousta tulevaisuudessa Suomen kärkijoukkueeksi. Junkalalla on kuitenkin kova usko siihen, että he voivat päästä joukkueena todella pitkälle.

— Uskon että ajan ja hyvän harjoittelun kanssa meistä tulee suomen kärkijoukkue koska taitoa meiltä kyllä löytyy joten siitä se ei tule jäämään kiinni.

Omiksi tavoitteikseen Junkala nimeää, pelaamisen tulevaisuuden Suomen parhaassa joukkueessa sekä pelaamisen maailmalla mahdollisimman korkealla tasolla. Hän toteaa myöskin, että ainoastaan aika näyttää mihin taidot lopulta riittävät.

Junkala on tasavahva pelaaja, sillä hän pystyy pelaamaan hyvällä tasolla roolista riippumatta. Puolestaan kehityskohteekseen hän nimeää pelin sisällä ailahtelevuuden, jonka hän toivoo poistuvan pelaamisen myötä.

Hän virnistellen lähettää terveisiä Artolle, Jyrille, Eetulle ja Empulle.