Erittäin kovatasoisessa Euroopan karsinnassa jaossa oli paikkoja vain voittajalle. Kalle ”Trixi” Saarisen Ninjas in Pyjamas selviytyi pudotuspeleihin saakka, mutta sieltä ei joukkueelle enää voittoja herunut. Koko karsinnan voittoon lopulta selvinnyt Team Secret pudotti NiPin 2-0 tuloksella alempaan kaavioon, ja B)ears lopetti veteraanien turnauksen samoilla 2-0 loppulukemilla. Karsinnan finaalissa kohtasivat Secret sekä takavuosien menestysjoukkue Alliance. Secret jatkoi vakuuttavaa karsintaa niin ikään 2-0 voitolla, ja varmisti siten paikkansa finaalissa.

Riku ”buugi” Fältin BeanBoys raivasi tiensä avoimista karsinnoista läpi, mutta siihen joukkueen suuremmat urotyöt lopulta jäivät. Ensimmäisenä päivänä lohkovaiheessa saldoksi jäi kolme tappiota ja yksi voitto. Kun lauantaina joukkue aloitti neljällä perättäisellä tappiolla, ei BB:llä ollut enää mahdollisuuksia pudotuspeleihin.

Karsinnoissa historian havinaa

Ensimmäistä kertaa nähtiin myös erikseen Itä-Euroopan sekä Etelä-Amerikan omat karsinnat. Hyvin epävakaista joukkueistaan tunnettu Itä-Eurooppa sai niin ikään vain yhden joukkuepaikan itse major-turnaukseen, siitäkin huolimatta, että lopputurnaus pidetään Kiovassa. Voittajaksi selviytyi lopulta Virtus.pro, joka voitti finaalissa hienon turnauksen pelanneen Natus Vinceren.

Historiaa tehtiin puolestaan Etelä-Amerikan karsinnoissa, kun brasilialainen joukkue selvisi yllättäen voittoon. SG e-sports kävi hakemassa vauhtia alemmasta kaaviosta, hävittyään ylemmän kaavion finaalin Not Todaylle. Brasilialaiset saivat kuitenkin lopulta revanssinsa, ja veivät loppuottelun 2-1. Näin ollen Valven Dota2-tapahtumassa nähdään ensimmäistä kertaa brasililainen joukkue.

Invictus Gaming sai peräti kaksi joukkuettaan läpi, kun sekä iG että iG.Vitality läpäisivät Kiinan karsinnat. Kaakkois-Aasiasta saapuu niin ikään kaksi joukkuetta majoreille. Fanien suosikki Team Faceless otti oletetusti näistä toisen karsintaturnauksen voitolla. Myös TNC Pro Teamin läpimeno oli jossain määrin odotettu.

Pohjois-Amerikan karsinnat puolestaan jätti Jacky "EternalEnvy" Maon joukkueen, Team NP:n lopulta ulkopuolelle. Voiton nappasi Team Onyx, joka pelasi vain seitsemän joukkueen karsintaturnauksen mainiosti. Loppuottelussa se kaatoi compLexityn suoraan 2-0 voitoin.

Kiovan Major-turnaus pelataan huhtikuun lopussa. Kiovan National Palace of Arts toimii tapahtumapaikkana, ja jaossa on tuttuun tapaan 3 000 000 dollaria. Vaikka buugi ja Trixi jäivät tällä kertaa karsintoihin, nähdään turnauksessa silti suomalaisväriä. Lasse ”MATUMBAMAN” Urpalaisen edustama Team Liquid sekä Jesse ”JerAx” Vainikan OG vastaanottivat suoran kutsun itse turnaukseen.

Kiovan Major-turnauksen joukkueet

Suoraan kutsutut

  •  OG
  •  Team Liquid
  •  Digital Chaos
  •  Wings Gaming
  •  Evil Geniuses
  •  Ex-Ad Finem
  •  Newbee
  •  Team VG.J

Karsinnat läpäisseet

  •  Team Onyx
  •  SG e-sports
  •  Team Secret
  •  Virtus.pro
  •  iG Vitality
  •  Invictus Gaming
  •  Team Faceless
  •  TNC Pro Team