ENCEn pelaajan Jani ”Aerial” Jussilan jäätyä sairaslomalle juuri ennen Elisa Invitational -turnausta, on huhut pyörineet siitä, kuka tulee pelaamaan Jussilan tilalle. Esimerkiksi DBLTAP uutisoi, että ENCE havittelisi aktiiviseen rosteriinsa GODSENTissa pelannutta suomalaistähteä, Jesse ”zehN” Linjalaa.

Nyt, kun IEM Peking-Haidian -turnaus on aivan nurkan takana, on turnausjärjestäjä julkaissut tiimikokoonpanot nähtäville. ENCEn kohdalla näkyy, että Jussilan paikkaajana ei nähdä Linjalaa, vaan viime keväänä maailman tietoisuuteen Flashpointin ensimmäiseltä kaudelta pompanneen HAVUn Joonas ”doto” Forss. Kumpikaan organisaatio ei vielä tässä vaiheessa ole julkistanut tietoa asiasta, joten on epäselvää, pelaako Forss vain tämän turnauksen ajan ENCEn paidassa vai onko kyseessä pysyvämpi siirto.

Forss on pelannut HAVUssa syyskuusta 2019 saakka. Sitä ennen hän oli osa KOVA Esportsin kokoonpanoa, ja päätyi HAVUun organisaatioiden vaihdettua pelaajia keskenään.

Lähde: HLTV