Viime viikosta alkaen ENCEn sisäisiä sotkuja on ruodittu sosiaalisessa mediassa paljon. Organisaatio ei ole kommentoinut asiaa muuten, kuin sanomalla, että asioita selvitellään pelaajien kanssa, ja ettei heillä ollut tiedossa, kuinka vakavista ongelmista on kyse. Nyt kohun ja kritiikin kohteeksi joutunut Aleksi ”Allu” Jalli kommentoi asiaa Twitterissä pitkässä twiittiketjussa.

Twiittiketjun alussa Jalli pahoittelee, ettei ole pystynyt reagoimaan ilmenneisiin asioihin aiemmin. Hän on miettinyt, millainen joukkuetoveri on ollut ja myöntää, että varmasti monissa asioissa olisi ollut parannettavaa.

Jalli jatkaa, että paineen alla jokainen reagoi eri tavoin tapahtumiin, ja omasta mielestä merkityksettömät kommentit saatetaan ymmärtää väärin, ja nämä tilanteet olisi tärkeää käydä läpi ajoissa ja oikealla tavalla. Jalli toteaa olevansa surullinen ja hämmentynyt siitä, miten asia tulee nyt julkisuuteen. Hän nostaa esiin juurikin Jere ”sergej” Salon twiitin, ja harmittelee, ettei Salo ole ikinä puhunut mistään twiitissä mainituista asioista.

Esko Seppänen puhui Urheilucastissa Encen käänteistä kovin sanankääntein, ja Jalli sai syytöksiä osakseen. Seppänen käytti osittain rajua ja ehkä jopa asiatontakin kieltä puhuessaan Jallista, ja Jalli nostaa myös tämän tweettiketjussa esiin, ja toteaa väittämien olevan absurdeja, ja koki podcast-jakson loukkaavaksi ja luonteeltaan solvaavaksi.

Lopuksi Jalli vielä kiittää niitä, jotka ovat tsempanneet häntä tilanteessa, ja toivottaa hyvää joulua.