Starsquad pyrki tekemään tapahtumasta mahdollisimman edullisen, joten lippujen hinnat alkavat 23.50 eurosta yläkatsomon kohdalla ja nousevat siitä. Tapahtumassa järjestetään myös suomalaisittain harvinainen anniskelukatsomo johon lippu maksaa 39€. Kohtuullisesta hinnoittelusta on hyötyä, sillä Starsquad Eventin toimitusjohtaja, diilivoittaja Olli-Pekka Villa, on asettanut kävijätavoitteeksi huikeat 10 000 katsojaa.

Lippuja voi ostaa TicketMasterin kautta ja lipunmyynti aukeaa huomenna aamulla kello 09:00

Turnaukseen kutsutaan kolme ulkomaalaista joukkueitta, joista ensimmäiseksi varmistui pohjoisamerikkalainen NRG. Ulkomaalaistähtien lisäksi yksi suomalaisjoukkue ansaitsee paikkansa turnaukseen karsintojen kautta.

Suomen edustaja turnaukseen ratkeaa elokuussa Tubeconissa kun neljä joukkuetta ottaa mittaa toisistaan ja kilpailee samalla suomenmestarin tittelistä. SM-finaalissa nähdään jo varmasti viime vuoden suomenmestari ENCE, sekä SJ Gaming joka nappasi karsintapaikkansa olemalla LanTrekkien paras suomalaisjoukkue. Viimeiset kaksi paikkaa puolestaan jaetaan Vectoramojen parhaalle suomalaisjoukkueelle, sekä FELin kevään CS-liigan voittajalle.

Artikkelikuva: Starsquad