Blizzardin perinteinen fanitapahtuma BlizzCon peruuntuu jo toisen kerran, mutta tällä kertaa syynä ei ole koronapandemia. Alkuvuodelle 2022 suunniteltu BlizzConline-tapahtuma oli tarkoitus järjestää helmikuussa online-tapahtumana, mutta Blizzard ilmoitti eilen tehneensä vaikean päätöksen laittaa suunnitelmat toistaiseksi jäihin.

Blizzard kertoo eilen julkaistussa tiedotteessa tehneensä vaikean, mutta oikean päätöksen keskeyttää BlizzConlinen järjestelyt, ja hyödyntää siihen vaadittu aika ja energia pelinkehitykseen. Blizzard haluaa myös ottaa aikaa suunnitellakseen, miltä tulevaisuuden BlizzCon-tapahtumat voisivat näyttää;

”Ensimmäinen BlizzCon järjestettiin 16 vuotta sitten, ja paljon on muuttunut sen jälkeen – etenkin tavat, joilla pelaajat ja yhteisöt voivat tulla yhteen ja tuntea olevansa osa jotain suurempaa. Miltä tapahtuma sitten tuleekin näyttämään tulevaisuudessa, haluamme varmistaa että se tuntuu mahdollisimman turvalliselta, vastaanottavaiselta ja inklusiiviselta.”

Yhtiön energiavarat ovat viime aikoina kuluneet Activision Blizzardin ympärillä pyörineisiin häirintäsyytteisiin. Kalifornian osavaltio nosti heinäkuussa Activision Blizzardia vastaan syytteen, jonka mukaan yhtiö edistää myrkyllistä työilmapiiriä sekä sallii toistuvan syrjinnän ja seksuaalisen häirinnän. Elokuussa osakkeenomistajat nostivat uuden kanteen, jossa yhtiötä syytettiin tietojen pimittämisestä sijoittajilta. Blizzardia vastaan nostettiin myös syyte työlainsäädännön rikkomisesta, ja Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomissio (SEC) aloitti tutkinnan koskien yhtiön toimintaa.

Lähde: Blizzard