Dallas Fuelin ensimmäinen Overwatch Leaguen kausi oli kuin yhtä vuoristorataa. Joukkue lähti kauteen ennakkosuosikkina, mutta putosi nopeasti pistetaulukon pohjille, kunnes se lopulta nousi yhdeksi neljännen vaiheen playoff-joukkueista. Fuel kärsi kauden aikana myös pelaajakadosta, kun Félix "xQc" Lengye joutui useaan kertaan pelikieltoon ja lopulta erotettiin, ja Hyeon "EFFECT" Hwang joutui palaamaan kauden lopuksi Etelä-Koreaan henkilökohtaisten syiden vuoksi.

Nyt myös joukkueen Flex-pelaaja Brandon "Seagull" Larned ilmoitti, ettei hän enää jatka Fuelin riveissä. Larned on päättänyt jättää Overwatchin kilpapelaamisen kokonaan taaksensa ja keskittyä jatkossa striimaamiseen ja yhteisönsä rakentamiseen. Päätöksellä ei ainakaan Larnedin sanojen mukaan ole mitään tekemistä Fuelin olojen kanssa.

Larned tunnetaan parhaiten laajasta hahmovalikoimastaan sekä maineestaan menestyneenä Twitch-striimaajana. Tämä. kertoo joutuneensa uhraamaan paljon ammattilaisuran vuoksi, mukaan lukien fyysisen ja henkisen terveytensä.

"Sen [striimausuran ja Overwatch Leaguen] aikana jouduin tosin uhraamaan paljon asioita; suuren osan henkilökohtaisesta elämästäni sekä henkisestä ja fyysisestä terveydestäni. Lihoin 18 kiloa ja sairastuin uniapneaan, pystyin hädin tuskin nukkumaan. Mutta en oikein tiedä, uhrata striimini ja fanini jotka auttoivat minut tähän pisteeseen? En vain halunnut tehdä sitä enää", Larned selitti.

Merkittävin syy uran hylkäämiseen olikin se, että se pakotti Larnedin laiminlyömään striimaamistaan ja luomaansa yhteisöään. "Kuvittele vain ammattilaispelaajan olemista ja tajuat, että jokaisena päivänä jolloin yrität olla ammattilainen, joku toinen joka oli osa rakentamaasi striimiä lähtee. Ja jos keskityt ammattilaispelaamiseen, petät striimisi. Jos yrität tasapainottaa molemmat, petät joukkuetoverisi jotka ovat kuin toinen perheesi."

Larned lupasi vielä lopuksi, ettei ikinä tule hylkäämään striimiään samalla tavalla. Myös Dallas Fuel esitti haikeat kiitokset ja hyvästit entiselle joukkuejäsenelleen:

Lähde: Seagull Kuvalähde: Blizzard