Yhtenä ennakkosuosikeista turnaukseen lähtenyt DC oli vakuuttava läpi viikonlopun. Perjantaina se varmisti itselleen lohkovoiton, kun Execration sekä Wings Gaming jäivät eurooppalaisten jalkoihin. Lauantaina joukkue sai lohkovoittonsa myötä välipäivän, mutta sunnuntain pudotuspeleissä joukkue oli jälleen iskussa.

Päivän ensimmäinen ottelu käytiin juuri DC:n sekä Virtus.pron välillä. Venäläiset eivät kyenneet haastamaan DC:tä, joka eteni lopulta helpohkoon 2-0 voittoon. Kiinalainen Newbee puolestaan päihitti maanmiehensä Wings Gamingin kolmen pelin sarjassa, joten loppuottelu käytiin Euroopan ja Kiinan välillä.

Loppuottelu oli lopulta todella tasainen, ja pitkästä aikaa saatiin täysi viiden ottelun finaali Dota2-turnauksessa. Ensimmäinen peli meni Newbeelle, kun Song "Sccc" Chunin Outworld Devourer oli täysin pitelemätön. DC tasoitti tilanteen heti seuraavassa pelissä. Yli 50 minuuttia kestänyt peli oli koko ajan DC:n hallussa, mutta Newbee kykeni puolustamaan tukikohtaansa varsin sitkeästi. Pari virhettä kuitenkin maksoi lopulta kiinalaisille pelin, ja DC vei sarjan pisimmän pelin voiton.

Loput kolme peliä olivatkin huomattavasti nopeampia, sillä pelikello pysähtyi kaikissa noin puolen tunnin kohdalla. Newbee nappasi ottelupallon itselleen voitettuaan kolmannen pelin, mutta sen lähemmäs se ei ESL Onen voittoa päässyt. DC kasasi itsensä, ja tuli ensin rinnalle ja lopulta ohi, ottaen ensimmäisen merkittävän turnausvoittonsa itselleen. Joukkue kuittasi voitosta 125 000 dollaria.

Turnaus oli myös ensimmäinen, joka pelattiin peliä merkittävästi muuttaneella päivityksellä. Mitkä olivat ensivaikutelmat uudesta versiosta ammattitason turnauksesta? Julkaisemme tarkemman analyysin turnauksen annista Benjamin ”Notahax” Läärän kanssa.

ESL One Genting Lopputulokset

  • 1.  Digital Chaos - 125 000 $
  • 2.  Newbee - 50 000 $
  • 3.-4.  Virtus.pro - 22 500 $
  • 3.-4. Wings Gaming - 22 500 $
  • 5.-6.  Team NP - 10 000 $
  • 5.-6.  Execration - 10 000 $
  • 7.-8.  Fnatic - 5 000 $
  • 7.-8.  Warriors Gaming Unity - 5 000 $

Kuvalähde: ESL