The Internationalin online-karsintavaihe on käynnistynyt. Viikon kestävä karsintavaihe alkoi sunnuntaina, ja keskiviikkoon mennessä aluekarsinnat on viety päätökseen Etelä-Amerikassa, CIS-alueella ja Kaakkois-Aasiassa. Euroopan aluekarsinnat pelataan torstaista sunnuntaihin.

Aluekarsinnoissa pelaavilla joukkueilla on mahdollisuus voittaa kutsu elokuussa Shanghaissa pelattavaan The International -turnaukseen. Kutsuja on jaossa kaikkiaan kuusi, yksi kutakin maantieteellistä aluetta kohden. Aluekarsintoja pelataan Etelä-Amerikan, CIS-alueen ja Kaakkois-Aasian lisäksi Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Kiinassa. Nyt kutsuttavien kuuden joukkueen lisäksi Shanghaissa pelaa kaksitoista kuluneella dotakaudella parhaiten suoriutunutta seuraa.

Euroopan aluekarsinnoissa nähdään myös suomalaisväriä, kun hiljattain seuraa vaihtanut Lasse ”MATUMBAMAN” Urpalainen jahtaa turnauskutsuaan Chaos Esports Clubin riveissä. Suoran kutsun aluekarsintoihin kuitannut Chaos pelaa nyt ensimmäistä kertaa uudella kokoonpanollaan. Karsintaurakkansa huomenna torstaina aloittavalta viisikolta voitaneen odottaa paljon, ja ainakin tahtotila kokeneella viisikolla lienee kohdillaan. Tässä tapauksessa suomalaiskulmaa terävöittää entisestään tieto siitä, että karsintamenestys takaisi Urpalaiselle mahdollisuuden haastaa entiset pelitoverinsa Shanghaissa.

Toinen torstaina karsintakentillä nähtävä suomalaispelaaja Petu ”Peksu” Väätäinen edustaa Saksasta käsin operoivaa Aachen City Esportsia. Organisaation eilen tiistaina kiinnittämä viisikko raivasi tiensä aluekarsintoihin avoimien karsintojen kautta. Organisaationa ACE on vielä melko tuntematon, mutta nykyisellään kokoonpanosta löytyy varsin kiitettävä määrä kokemusta: Väätäisen rinnalla pelaa muun muassa ruotsalainen dotaveteraani Jonas ”jonassomfan” Lindholm, jonka on aiemmin nähty edustavan muun muassa Ninjas in Pyjamasia ja Alliancea.

Suomalaisittain karsintavaihe alkaa huomenna iltapäivällä. Chaos pelaa ensimmäisen pelinsä ruotsalaista The Final Tribeä vastaan yhdeltä Suomen aikaa. ACEn ja nimekkään AM-viisikon välinen ottelu alkaa puoli kahdelta. Karsintojen etenemistä voi seurata Liquipediasta ja Beyond the Summitin Twitch-kanavalta.

Lähde: Liquipedia Kuvalähde: The Esports Observer