Vuoden ensimmäinen Counter Strike: Global Offensive major turnaus alkoi sunnuntai-iltana Suomen aikaa Atlantassa. Ensimmäisellä kierroksella parit arvottiin niin että kutsutut joukkueet kohtasivat karsineita joukkueita. Vaikka kutsun ESL One: Colognessa ansainneet joukkueet olivat ennakkosuosikkeja, nähtiin jo ensimmäisellä kierroksella muutamia yllättäjiä.

Päivän ensimmäisessä ottelussa nähtiin jo pienoinen yllätys kun venäläinen Gambit voitti jalkapalloseura F.C. Copenhagenhagenin ja Nordisk Filmin rahoittaman tanskalaisen North joukkueen Cobblestonessa lukemin 16-8. Voitto on nostaa Gambitin tilastot kyseisessä kartassa vaikuttavaan lukuun 11-0 ja on varmasti kova isku entiselle Dignitaksen rosterille jolla on paljon todistettavaa Northin riveissä.

Toinen suuri yllättäjä oli ruotsalainen GODSENT jonka onnistui selättää turnauksen yksi selkeistä ennakkosuosikeista tanskalainen Astralis Trainissa vaikuttavin lukemin 16-6. Train on Astraliksen parempia karttoja minkä takia GODSENT lähtee varmasti hyvillä mielin toisen päivän koitokseen jossa vastaan tulee Gambit.

Päivän ehdottomasti tiukin taisto käytiin Team EnVyUsin ja Team Liquidin välillä. Cachessa käydyssä ottelussa ennakkosuosikki EnVyUs onnistui jo tuomaan ottelun lukemiin 15-7 ennenkuin Liquid heräsi mukaan peliin. Tiukkaa taistoa käytiin aina kolmannelle jatkoajalle asti ennenkuin EnVy onnistui löytämään tarvittavat kierrokset lopettaen ottelun edukseen lukemin 25-21

Turnauksen ainoat suomalaispelaajat Aleksi "allu" Jalli ja Jan "wayLander" Rahkonen kohtasivat ensimmäisellä kierroksella kun allun FaZe Clan sai vastaansa wayLanderin FlipSid3 Tacticsin. Joukkueet kohtasivat uudistetussa Nukessa ja FaZe vei ottelun odotetusti lukemin 16-9.

Turnaus jatkuu tiistaina Swiss-vaiheen toisella kierroksella, jossa ensimmäisenä päivänä voittaneet joukkueet pelaavat keskenään ja ensimmäisenä päivänä hävinneet joukkueet pelaavat keskenään. Lähetys alkaa 17:00 Suomen aikaan kun mousesports kohtaa HellRaisersin. Ottelut lähetetään suorana englanniksi selostettuna ELEAGUEn twitch-kanavalla.

Ensimmäisen päivän tulokset

  •  Gambit 16 - 8 North 
  • fnatic 10 - 16 G2 eSports  
  •  SK-Gaming 16 - 7 HellRaisers
  •  Virtus.pro 16 - 13 OpTic Gaming 
  •  Natus Vincere 16 - 3 mousesports  
  •  Team Liquid 21 - 25 Team EnVyUs  
  •  Astralis 6 - 16 GODSENT  
  •  Flipsid3 Tactics 9 - 16 FaZe Clan 

Toisen päivän aikataulu (ajat arvioituja aloitusaikoja)

Maanantai 23.1.

  • klo. 17:00 -  mousesports vs. HellRaisers
  • klo. 18:15 -  Natus Vincere vs. Team EnVyUs
  • klo. 19:30 -  FaZe Clan vs.  SK-Gaming
  • klo. 20:45 -  Flipsid3 Tactics vs.  Team Liquid
  • klo. 22:00 -  North vs. fnatic
  • klo. 23:15 -  OpTic Gaming vs.  Astralis

Tiistai 24.1.

  • klo. 00:30 - GODSENT vs.  Gambit
  • klo. 01:45 -  Virtus.pro vs.  G2 eSports

Lähde: ELEAGUE

19:23, korjattu päivämäärissä virhe