Encen urakka Moskovassa jatkui tänään kolmen ottelun voimin. Vaikka ensimmäinen turnauspäivä olikin tulosten valossa tahmea, oli ENCEllä vielä kaikki avaimet omissa käsissään.

Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui turnaukseen kokoonpanoaan muuttanut MIBR. Wilton ”zews” Pradonin paikan otti 26-vuotias Vito ”kNgV-” Giuseppe. Tasainen ottelu päättyi värikkäiden vaiheiden jälkeen pisteiden jakoon numeroissa 15-15.

Toisessa ottelussa ENCE oli pakkovoiton edessä mieliessään finaaliin. Vastassa oli länsinaapuri Ninjas in Pyjamas. Kamppailussa nähtiin parasta ENCEä uudella kokoonpanolla 3 pisteen jäädessä suomalaisten leiriin 8-16.  Jere ”sergej” Salo sai vihdoin otteen pelistä ja pelasi oikeastaan ensimmäisen hyvän ottelunsa koko turnauksessa.

Päivän viimeisessä lohkovaiheen ottelussa ENCE olisi tarvinnut oman voiton lisäksi apua muilta joukkueilta päästäkseen finaaliin. Vastassa oli Berliinin majoreiden yllätysfinalisti AVANGAR. Peli aaltoili puolelta toiselle eikä kumpikaan joukkue tuntunut pääsevän niskan päälle. Viime aikoina huippukunnon saavuttanut AVANGAR otti ENCEstä tärkeät pisteet ja eteni finaaliin loppulukemin 13-16. ENCEn pelissä oli vielä paljon parantamisen varaa ja kokoonpano ei tunnu olevan vielä hitsautunut kunnolla yhteen.

Alun perin AVANGARin ja forZen oli tarkoitus karsia paikasta lohkovaiheeseen, mutta Vitalityn jäätyä pois turnauksen molemmat joukkueet selvittivät tiensä aina finaaliin saakka. ForZe pelasikin yli kaikkien odotusten voittaen ennakkoluulottomasti koko lohkovaiheen. Finaalissa kuitenkin AVANGAR oli liian kova, Dzhami ”Jame” Alin toimien joukkueensa kapellimestarina. Ottelu päättyi kazakstanilaisille 2-1 ja joukkue ansaitsi turnauksen voitosta $125.000.

Seuraava Blast Pro Seriesin turnaus pelataan 1.-2.11.2019 Kööpenhaminassa.

 

Lähde: HLTV Kuvalähde: dailyesports