ENCE kohtasi ESL Road to Rio Euroopan turnauksessa tämän hetken maailman ykkösjoukkueen, tanskalaisen Astraliksen. Lohkovaiheen viimeisen ottelun voitolla suomalaisjoukkueella olisi mahdollisuus päästä turnauksen pudotuspelivaiheeseen

Viimeaikoina otteitaan rutkasti parantanut ENCE lähtikin ennakkoluulottomasti haastamaan ennalta vahvemman tanskalaisjoukkueen ja BO3 -ottelun ensimmäinen kartta Train ratkaistiin vasta jatkoajan puolella. Jatkoajalla Astralis pystyi puristamaan 19-17 voiton vastustajansa karttavalinnasta.

Train -tappion jälkeen moni varmasti odotti ottelusta 2-0 tulosta tanskalaisille, sillä heidän omassa karttavalinnassaan Nukessa Astralis on ollut legendaarisen kova.

Toisin kuitenkin kävi ja suomalaiset veivät Nuken sensaatiomaisesti 16-12. Näin ollen ottelu ratkaistaisiin kolmannessa kartassa, joksi valikoitui Inferno, jonka ENCE voitti joukkueiden aikaisemmassa kohtaamisessa, joten lähtökohdat olivat hyvin mielenkiintoiset.

Infernossa terroristipuolella aloittanut ENCE ei saanut kunnolla otetta pelistä alun paria kierrosvoittoa lukuunottamatta ja puolten vaihtoon mentiin selkeässä 11-4 tanskalaiskomennossa. Puolten vaihdon jälkeen ENCE aloitti pirteästi ja voitti mukavat kuusi kierrosta putkeen. Hyvä taistelu ei kuitenkaan riittänyt ja maailman ykkösjoukkue Astralis vei lopulta kartan 16-11 luvuin ja koko ottelun 2-1.

Astralis jatkaa turnauksen pudotuspeleihin ja ENCEn pelit turnauksessa ovat ohi.

 

ESL One: Road to Rion turnauksen aikataulut ja sarjataulukot löydät täältä

 

kuva: ENCE