Suomen historian suurimman CS:GO-liigan, Telia Esports Seriesin ensimmäinen kausi on päättynyt. Tänään Helsingin Savoy-teatterissa pelatussa finaaliottelussa toisensa kohtasivat ENCE Esports sekä SJ Gaming.

Vaikka ENCE onnistuikin juuri vastikään nousemaan maailmanlistan kolmanneksi, ei se suinkaan ollut ottelun satavarma ennakkosuosikki. SJ Gamingin oli nimittäin peitonnut ENCEn näiden viime yhteenotossa. Kyseessä oli kuitenkin ollut vasta kauden ensimmäinen ottelu, joten paljon edistystä ja lipsumista on voinut tapahtua sen jälkeen.

Ottelun ensimmäinen erä alkoi edullisesti ENCEn kannalta. Se kiri välittömästi usean pisteen kärkeen ennen kuin SJ Gamingin onnistui ansaita ainuttakaan pistettä. Tämänkin jälkeen ero joukkueiden välillä vain kasvoi ja ENCE päätti erän voitokkaasti 16-3 tuloksella.

Ratkaiseva erä pelattiin ENCEN ”kotikentällä” Trainilla, ja SJ Gamingilla oli varmastikin kova halu kääntää pelin kulku juurikin siellä. Häviö merkitsisi mestaruuden lipsumista ENCEn käsiin. ENCE kuitenkin puolusti kunniaansa armottomasti; SJ Gamingin pistetili pysyi nollilla kun ENCEn vaan kasvoi kasvamistaan. Lopulta erä päättyi puhtaisiin 16-0 lukemiin ENCEn hyväksi.

ENCE palkittiin voitostaan 14 000 eurolla ja SJ Gaming taasen 7000 eurolla.

Kuvalähde: Niko Nikkilä