Jo jonkun aikaan pelaamatta ollut suomalainen ENCE aloitti ESL Pro Leaque 12. kauden varsin nousujohteisesti, sillä se kohtasi omassa avausottelussaan keskiviikkona vastikään Kölnin turnauksen voittaneen tanskalaisen Heroicin.

Suomalaisjoukkueen pelillinen vire olikin ennen ottelua suuri kysymysmerkki, sillä joukkue on pelannut edellisen kerran cs_summit 6 – turnauksessa, josta ei kuitenkaan toivotunlaista menestystä tullut.

Joukkue kuitenkin näytti ottelussa, että pienimuotoinen treenitauko on tehnyt hyvää koko joukkueelle ja samalla myöskin Elias ”Jamppi” Olkkosen siirtyminen viralliseksi viidenneksi pelaajaksi on tuonut joukkueen henkeen lisävarmuutta.

Suomalaisten tekemisestä huomasi, että aiemmin haitanneet virheet on pyritty korjaamaan sekä on vahvistettu joukkueen pelillisiä vahvuuksia. Lopulta tiukan ja tasaisen taiston päätteeksi voittajaksi kruunattiin ENCE lukemin 2-1, jolle voitto avausottelusta oli erittäin tärkeä jatkoa ajatellen.

Aiemmin tänään suomalaisten toisessa alkusarjan ottelussa joukkue kohtasi niin ikään maailman kärkijoukkueen – venäläisen Natus Vinceren. NaVi lähti otteluun isompana ennakkosuosikkina, mutta se ei saanut juurikaan omaa peliään kulkemaan totutulla tasollaan. Kun puolestaan suomalaiset pelasivat läpi ottelun omilla vahvuuksillaan, joka lisäsi NaVin turhautumista. Aiemmin ENCEllä on ollut satunnaisia haasteita saada tupla-awikkaa toimimaan, mutta tämän päivän kamppailussa ei ollut ongelmista tietoakaan.

Näin ollen suomalaisjoukkue voitti ottelun puhtaasti 2-0. ENCEn joukkueesta ottelun hahmo oli ehdottomasti joukkueen kokenein pelaaja Aleksi ”allu” Jalli.