Suomalainen ENCE kohtasi lower bracketin finaalissa tanskalaisen MAD Lionsin. Finaalin voittaja tienaisi paikan keväällä pelattavaan IEM Katowice 2020 – turnaukseen. MAD Lions tunnettiin aiemmin niin ikään tanskalaisjoukkue Trickedinä, jonka suomalaiset ovat kohdanneet jo aiemmin.

Illan finaalissa kartoiksi valikoitui MAD Lionsin valitsema Overpass, kun taas suomalaiset valitsivat ehkä jopa tututusti Miragen. Kolmanneksi kartaksi jäi lopulta Train, joka on ollut suomalaisjoukkueelle varsin vahva kartta. Aiemmin näissä karsinnoissa suomalaiset ovatkin esittäneet varsin vahvaa pelaamista juuri edellä mainituissa Miragessa ja Trainissä.

Vaikka ensimmäisessä kartassa Overpassissa ENCE onnistuikin ottamaan harvinaisesti pistoolikierroksen, ei se antanut suomalaisille heidän toivomaa hyvää alkua edellä mainittuun karttaan. Tanskalaisjoukkue karkasi nimittäin todella nopeasti 6-1 johtoon ja voitti oman terroristi – puoliskonsa lopulta selvvin lukemin 9-6. Toisella puoliskolla tanskalaisviisikko jatkoi siitä, mihin se ensimmäisellä puoliskolla jäi — nimittäin se otti tarvittavat seitsemän kierrosta varsin nopeasti ja voitti ensimmäisen kartan lopulta 16-7. Huomioitavaa on, että suomalaiset onnistuivat ottamaan toisella puoliskolla ainoastaan yhden kierroksen, joka tosin tuli pommin räjäyttämisellä. Merkille pantavaa onkin, että suomalaiset hävisivätkin toisella puoliskolla puhtaasti tulivoimalla.

Toisena karttana pelattiin suomalaisten valitsema Mirage. Vaikka se onkin ollut suomalaisille varsin vahva kartta aiemmin, ei se tuonut suomalaisjoukkueelle juurikaan lohtua ensimmäisen hävityn kartan aiheuttamaan ahdinkoon. Suomalaiset nimittäin johtivat Miragessa 4-1, mutta pian tanskalaiset saivat kaasun toimimaan ja voittivat seuraavat viisi kierrosta tyhjentämällä kerta toisensa jälkeen suomalaispelaajat serveriltä. Lopulta ensimmäinen puolisko päättyikin tanskalaisten 6-9 voittoon. Kartan toinen puolisko jatkui samanlaisena kuin ensimmäinen eli tuntui, että serverillä oli paikalla ainoastaan yksi joukkue ja suomalaiset yrittivät parhaansa mukaan roikkua mukana. Tanskalaislinari onnistui raapimaan tarvittavat seitsemän kierrosta ja voitti myöskin toisen kartan, mutta tällä keerttaa luvuin 16-10.

Suomalaisten onnistujia molemmissa kartoissa olikin IGL:n paikkaa pelaava kokenut Aleksi ”allu” Jalli. Valitettavasti muu joukkue ei päässyt tarvittavalle tasolle, jotta voitto olisi irronnut. Merkille pantavaa onkin, että Jalli kantoi yksin molemmissa kartoissa joukkuettaan,  sillä muut suomalaiset kirjasivat kymmenisen tappoa vähemmän tilastoihin kuin kokenut Jalli. Näin ollen tanskalaislinari kuittaa itselleen paikan keväällä pelattavaan IEM Katowice 2020 – turnaukseen.

Lähde: HLTV
Kuvalähde: ENCE Esports