Suomen johtava e-urheiluorganisaatio ENCE Esports julkisti torstaina merkittävän uudistuksen toimintaansa. Organisaation pitkäaikainen toimitusjohtaja Petri "Procyh" Hämälä on jättänyt pestinsä ja keskittyy jatkossa pelaajien kehitystoimintaan ja uusien kykyjen esiin nostamiseen.

Organisaation uutena toimitusjohtajana tulee toimimaan Mika Kuusisto, jolla on 15-vuotinen tausta liiketoiminnan ja teknologian saralta, muun muassa Nokialta. Tarkoituksena on edistää ENCEn kasvua entisestään; kasvattaa joukkueita, lisätä pelejä ja nousta maailmanluokan e-urheiluorganisaatioksi.

Otimme yhteyttä Kuusistoon kysyäksemme tältä muutaman lisäkysymyksen tämän omiin taustoihin ja ENCEn tulevaisuuteen liittyen.

 

Miten olet seurannut esportsia tähän asti?

Olen seurannut esportsin huimaa kehitystä liiketoimintana suurella mielenkiinnolla viime vuodet. Luonnollisesti olen fanittanut useita kotimaisia tiimejä ja seurannut menestystä, ENCE etunenässä.

 

Miten ENCEn johtoon päätyminen tapahtui? Kuka lähestyi ketäkin?

Tunnen ENCEn taustajoukkoja jo useamman vuoden takaa ja olemme tehneet menestyksellisesti yhteistyötä jo aikaisemminkin. Rooli tuli keskusteluihin ENCEn omistajien puolelta aikaisemmin tänä vuonna heidän suunnitellessaan organisaation edelleen kehittämistä.

 

ENCE on Suomen johtava esports-organisaatio. Mitkä organisaation vahvuudet ovat mielestäsi johtaneet tähän?

Ehdottomasti tärkeimpänä vahvuutena on ENCEn taustaorganisaation pitkäjänteinen työ esportsin kehittämiseksi Suomessa. Asiantuntemus on maailmahuippua, joka puolestaan luo ENCEstä halutun organisaation niin pelaajille kuin yhteistyökumppaneillekin.

 

Millaiset tarpeet johtivat uuden toimitusjohtajan hakemiseen? Tai toisin sanoen, millaista tietotaitoa kykenet tarjoamaan auttaaksesi ENCEä eteenpäin matkansa seuraavalla etapilla?

Kuten edellä mainittu, organisaation esports-asiantuntemus on jo todella merkittävää. Haluamme rakentaa ENCEstä timantinkovan ammattimaisesti johdetun esports-organisaation, jossa pelaajat viihtyvät sekä kehittyvät maailman huipulle. Uskon että oma taustani kansainvälisen liiketoiminnan sekä myynnin ja markkinoinin kehittäjänä auttaa ENCEä kasvamaan yhdeksi maailman johtavista esports-organisaatioista.

 

Mikä työtehtävässä kiinnosti sinua erityisesti?

Esports tarjoaa uskomattomat kasvumahdollisuudet tulevina vuosina maailmanlaajuisesti. Liiketoimintana esports on vasta alussa ja nopeasti kasvava markkina vaatiikin uusia innovatiivisia, sekä teknologisesti skaalautuvia liiketoimintamalleja. Esports tarjoaa aidosti globaalin liiketoimintaympäristön, joten on unelma päästä johtamaan Suomen menestyksekkäintä esports-brändiä!

 

Lähde: ENCE Kuvalähde: ENCE