Turnausjärjestäjä ESL on pyytänyt anteeksi joukkueilta, jotka joutuivat kohun keskelle koskien ESL Pro Leaguen seuraavaa kautta. ESL:n puolelta kerrotaan syyksi kommunkaatio-ongelmat juuri ennen kauden alkua.

Aiemmin uutisoitiin, että ESL kaventaa ESL Pro Leaguen osallistujamäärän aiemmasta 48:sta puoleen. Se julkaisi myös listan joukkueista, jotka oli kutsuttu sarjan 11. kaudelle. Listassa oli esimerkiksi HLTV:n maailman ykkösjoukkue tanskalainen Astralis. Myöskin tulevalla kaudella nähdään suomalaisväriä, sillä ENCE löytyi kutsuttujen listalta.

ESL on joutunut varsin nopeasti kritiikin kohteeksi, sillä sen tapa tiedottaa tulevasta kaudesta on ollut kaikkea muuta kuin onnistunut. Suurin kritiikki on kohdistunut juurikin sen takia, että se on jättänyt osallistumislistan ulkopuolelle joukkueita, joilla on ollut paikkoja liigan alueella. Ulkopuolelle jäivät esimerkiksi juuri DreamHack Open Leipzigin voittanut saksalainen BIG ja HellRaisers. Myöskin ilman osallistumisoikeutta jäivät joukkueet, joiden piti osallistua pudotusvaiheeseeen.

ESL on myöskin ilmoittanut, että 11. kauden ulkopuolella jääneet joukkueet saavat mahdollisuuden osallistua 12. kaudelle, mutta ei ole päätetty millaisia kriteerein joukkueet kyseiselle kaudelle valitaan.

Lähde: HLTV
Kuvalähde: ESL