Vuonna 2020 järjestetään jälleen Suomen elektronisen urheilun liiton toimesta elektronisen urheilun suomenmestaruuskisat, eli eSM-kisat. Tänä vuonna kisaillaan viidessä eri pelissä: jo huhtikuussa alkaneessa iRacingissa, sekä Counter-Strike: Global Offensivessa, League of Legendsissa, PUGBissa ja NHL20 -pelissä. Muiden pelien kisa-aikatauluista tiedotetaan myöhemmin.
Kisojen operaattorit tänä vuonna ovat:
- Elisa Viihde: Counter-Strike: Global Offensive
- FiSRA ja AKK: Digital Racing (iRacing)
- NHLGamer: virtuaalilätkä
- PUBG Finland: PlayerUnknown’s Battlegrounds
- Urbanlan: League of Legends
Elektronisen urheilun suomenmestaruuskisoihin osallistuminen on avoinna kaikille Suomen kansalaisille, ja osallistujalta vaaditaan viiden euron hintainen eSM-pelaajalisenssi, jolla katetaan kisojen järjestämisestä koituvia kustannuksia sekä kehitetään kansallista e-urheilun harrastus- ja kilpatoimintaa.
Vuonna 2019 eSM-kisoihin osallistui 1400 ihmistä, ja palkintopotti oli yhteensä yli 50 000 euroa. Silloin kisoja järjestämässä oli 11 operaattoria, ja 14 ihmistä tai joukkuetta kruunattiin suomenmestareiksi.