Uutisoimme viime vuoden heinäkuussa Imatran Pallo-Veikkojen ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston uudesta esports-hankkeesta. Hanke aloitettiin valjastamala Overwatch-joukkue Nemesis uuden Trailblazers-nimen alle. Eilen tuli kuitenkin tieto, ettei joukkue enää jatka osana Trailblazersia.

Organisaation julkaiseman tiedotteen mukaan se tulee kuluvana vuonna keskittymään kerho-ja junioritoiminnan sekä tapahtumien kehittämiseen Etelä-Karjalan alueella. Tämän uuden strategisen suunnan vuoksi Overwatchin joukkuetoiminta joudutaan lakkauttamaan.

”Overwatch-joukkue antoi meille alkuvaiheessa tarvittavan buustin ja näkyvyyden. Jatkossa haluamme olla vahvemmin eteläkarjalaisia, luoda maakuntaamme lajikulttuuria ja kasvattaa Trailblazersin yhteisöä. Yhteistyökumppanit ovat osoittaneet kiinnostuksensa nimenomaan paikallista toimintaa kohtaan.

Organisaation puolesta toivotamme Overwatch-joukkueen pelaajille ja taustavaikuttajille menestystä uusien haasteiden parissa sekä haluamme kiittää tärkeästä työstä toiminnan käynnistämisessä”, kommentoi Imatran Pallo-Veikkojen urheilutoimenjohtaja Jani Valkeapää.

Trailblazers on ollut viime vuoden lopussa lähtien mukana ruohonjuuritason toiminnassa ja e-urheilutapahtumien järjestämisessä. Näistä uusin ovat maaliskuun alussa alkavat Imatran e-urhelukerhot, joihin ilmoittautuminen on yhä avoinna. Pidemmällä tähtäimellä on tarkoitus myös perustaa uusia kilpajoukueita nimenomaan nuorten ympärille, joka siten tukisi organisaation nuorisotoimintaa.

Lähde: Trailblazers Kuvalähde: Trailblazers