Euroopan PUBG-liigan ensimmäinen vaihe käynnistyi viime viikon torstaina. ENCE suoriutui vaihtelevasti viikon aikana, mutta otti pelin todella haltuunsa viikon viimeisenä päivänä. Kaksi pelivoittoa viidestä ja yhteensä 36 tappoa nettosi joukkueelle jopa 59 pistettä. Näin ENCE kykeni kapuamaan ensimmäisen viikon jälkeen jaetulle sarjataulukon ykkössijalle G2 Esportsin kanssa (uutinen).

Liigan toinen viikko alkoi tämän viikon torstaina. ENCE jatkoi pelaamistaan samalla muista joukkueista poikkeavalla strategiallaan. Joukkueen pelaajat aloittivat pelit hajaantumalla usein hyvinkin kauas toisistaan keräämällä aseita ja tavaroita pienemmiltä rakennuskeskittymiltä. Muut joukkueet painottivat strategioissaan selvästi enemmän jäsentensä yhdessäpysymistä.

Toisen viikon ensimmäisen päivän peleissä ENCEn pelaajat tekivät virheitä pelatessaan hieman liian aggressiivisesti, mutta kykenivät tästä huolimatta keräämään itselleen kaikista päivän peleistä yhteensä 37 pistettä. Näistä puolet tulivat päivän viimeisestä pelistä, jossa joukkue sijoittui toiseksi ja keräsi itselleen 13 tappoa.

Viikon toinen pelipäivä alkoi hyvin 3. sijalla ja 7 tapolla vaikka ringit eivät olleetkaan joukkueen puolella. Kaikista päivän peleistä ENCE keräsi kokoon 34 pistettä pääasiassa saamiensa 25 tapon vuoksi. Kolmas pelipäivä alkoi jälleen menestyksekkäästi joukkueen ottaessa viikon ensimmäisen kana-ateriansa 10 tapolla höystettynä.  Seuraavat kolme peliä eivät olleet joukkueen puolella, mutta viimeisen pelin 3. sija ja 13 tappoa nettosivat joukkueelle yhteensä 46 pistettä kaikista päivän peleistä.

ENCE pitää edelleen sarjataulukon ykkössijaa 279 pisteellä. Toisella sijalla 32 pisteen päässä on suomalaisten veljesten Samu ”Sambty” Kauppisen ja Jere ”Jembty” Kauppisen tähdittämä Team Liquid.  Aivan Liquidin perässä ovat kolmatta sijaa 242 pisteellä pitävä Team SoloMid ja neljäntenä 241 pisteellä G2 Esports.

  1. ENCE 279
  2. Team Liquid 247
  3. Team SoloMid 242                     
  4. G2 Esports 241
  5. Team Vitality 229
  6. Pittsburgh Knights 215
  7. Ninjas in Pyjamas 214
  8. Jokers 202
  9. Winstrike Team 198
  10. Faze Clan 182

Tänään pelataan Euroopan liigan toisen viikon viimeisen päivän pelit. Luvassa on jälleen 5 peliä, jonka jälkeen joukkueet siirtyvät 4 päivän pelitauolle odottamaan kolmannen peliviikon alkua. Kykeneekö ENCE pitämään sarjataulukon ensimmäisen sijansa vai joutuuko se luovuttamaan kärkipaikan jollekin toiselle? Mikäli ENCE on tänään yhtä kovassa kunnossa kuin se oli viime viikon sunnuntaina, voi ero muihin joukkueisiin jopa kasvaa entisestään.

Päivän ensimmäinen peli alkaa tänään kello 18:00 Suomen aikaa. Viimeinen peli pelataan kello 21:40. ENCEn kamppailua voit seurata esimerkiksi joukkueen oman striimin kautta.

 

Lähde: Liquipedia Kuvalähde: PEL_esports