Pelinsisäiset mikromaksut ja muut ansaintamenetelmät ovat jo pitkään olleet osa etenkin ilmaiseksi pelattavia pelejä, joihin monet e-urheilupelitkin lukeutuvat. Tänä vuonna mikromaksut sekä niihin liittyvät uhkapelin tapaiset mekaniikat ovat joutuneet syynin alle niin maailmalla kuin koto-Suomessakin.

Euroopassa julkaistavien pelien ikärajoja valvova PEGI (Pan European Game Information) ilmoitti eilen, että se tulee lisäämään kaupoissa myytäviin pelipakkauksiin varoituksen pelien sisältämistä maksuista.

"Vanhempien tiedottaminen pelin sisäisistä vapaavalintaisista ostoksista on tärkeä askel. PEGI tulee nyt antamaan tämän tiedon jo ostamishetkellä, jotta vanhempi voi päättää haluaako hän seurata tai rajoittaa lapsensa rahankäyttöä", sanoi PEGI S.A:n toiminnanjohtaja Simon Little.

"Vanhemmalle, jolle videopelit eivät ole täysin tuttuja, tämän yksinkertaisen kuvauksen näkemisen pakkauksessa pitäisi käynnistää refleksin vahtia pelaamista, kun peli on ostettu ja annettu lapselle."

PEGI on jo aiemmin lisännyt vastaavan varoituksen digitaalisiin peliostoksiin. Ipsoksen tänä vuonna tekemän tutkimuksen mukaan kaksi viidestä pelaavat lapsesta käyttää jollain tavoin rahaa pelin sisäisiin ostoksiin.

Lähde: PEGI Kuvalähde: PEGI