Entinen Gorilla Core Esports:n PlayerUnknown's Battlegrounds -tiimi on virallisesti siirtynyt FaZe Clanin nimen alle. Tuore hankinta sattui juuri sopivaan aikaan, sillä organisaation julkistuksen mukaan tiimi tulee kilpailemaan ensimmäistä kertaa jo ensi viikolla IEM Oakland -turnauksessa.

Gorilla Core on ollut Euroopan huipputiimeja PlayerUnknown's Battlegroundsin parissa, ja oli yksi turnaukseen jo kutsutuista joukkueista. Uusi FaZe tulee ensi viikonloppuna kohtaamaan huippunimiä kuten Luminosityn, Cloud9:n ja Team Liquidin - ja vastassa on myös esimerkiksi Method Gamingin Anssi "AndyPyro" Huovinen. Kokonaisuudessaan 20 eri joukkuetta kisaa 200 000 dollarin kokonaispotista, peliformaattinaan Squad FPP (tiimi - ensimmäinen persoona).

"Olemme tutkineet pelejä, joista olemme nauttineet ja joihin uskomme. Uskomme, että PUBG on yksi niistä, ja ensimmäisenä askeleena astumme pelin e-urheilupuolelle", kertoo FaZe tuoreessa julkistuksessaan. Joukkueen valmentajana toimii tällä hetkellä Ramon "Zephyr" Pezer.

FaZe Clanin uusi kokoonpano:

  • Max "MeTor" Lion
  • Anssi "mxey" Pekkonen
  • Jere "Jembty" Kauppinen
  • Adrian "Haxete" Blom
  • David "Fuzzface" Tillberg Persson

 

Kaliforniassa järjestettävä IEM Oakland alkaa lauantaina 18. marraskuuta. Pelejä voi silloin seurata ESL PUBG:n Twitch-kanavalta.

 

Lähteet: IEM PUBG, Dot Esports