Epic Games on kovaa vauhtia menossa kohti uutta Fortnite Season 3 julkaisua ja luonnollisesti 2. Seasonin loppuhuipennusta. Virallista julkaisupäivää ei ole vielä kerrottu, mutta tulevan seasonin uudistuksista ja mahdollisesta julkaisupäivästä liikkuu paljon huhuja.
Kuten Fortnite Chapter 2:n ensimmäinen kausi, on myös Season 2 ollut yksi pelin historian pisimpiä kausia. Kuitenkin viimeaikoina pelaajat ovat saaneet vinkkejä tulevasta ”Doomsdaysta”, eli viimeisestä tapahtumasta, joka laittaisin 2 Seasonin pakettiin.
Tässä on uudistusta joita pelissä saatetaan nähdä ja mahdollinen julkaisupäivä.
Seuraava iso päivitys piti alun perin tulla peliin 30. toukokuuta, mutta Epic Games ilmoitti sen lykkääntyvän. Syynä lykkäykseen olisi 3 Seasonin julkaiseminen 4. kesäkuuta – eli hyvinkin pian. Tästä innostuneina pelaajat ovat etsineet johtolankoja ympäri karttaa siitä, mitä uutta tuleva kausi saattaisi tuoda tullessaan. Monet odottavat myös kuumeisesti jo totuttua viimeistä eventtiä, kuten loputtoman tuntuista mustaa aukkoa, joka tapahtui siirryttäessä 1. kaudelta 2. kaudelle.
Monet odottavat, että suosittu laskeutumispaikka, kartan keskellä sijaitseva Agency tulee kokemaan muutoksia uudella kaudella ja, että se liittyisi jotenkin myös 2 kauden loppuhuipennukseen. Tästä onkin vuotanut kuvia, joissa näkyy Agencyn tuhoutuneen kokonaan. Uskotaan, että muutkin paikat saattavat kokoea samankaltaisen kohtalon.
Toinen uudistus on huhujen mukaan kartan tulviminen ja siihen liittyvät uudet vedenalaiset uintianimaatiot.
Example:
Will show more when everything else is done pic.twitter.com/MHlYkjGtVS
— Skin-Tracker (@SkinTrackerCom) April 21, 2020
Agencyn ympäriltä olevilta vesialueista on jo nyt löytynyt aukeamia joihin pelaajat pystyvät mahdollisesti menemään uudella kaudella. Nämä liittyvät myös hyvin todennäköisesti 2. kauden lopputapahtumaan sekä tulevan kauden uudistuksiin. Kuitenkaan Epic Games ei ole vielä varmistanut uudistuksia virallisesti ja varmasti uudelle kaudelle on luvassa paljon muutakin jännittävää.
Agency got updated…
seems like something got added underneath it! pic.twitter.com/JZbnxMLqpY
— FortTory – Fortnite Leaks & News (@FortTory) May 26, 2020
lähde: dexerto