Huippusuosittu battle royale -peli Fortnite on suosittu paitsi pelinä, myös sen vuoksi, että pelissä on järjestetty ennen näkemättömiä tapahtumia, kuten esimerkiksi supertähtien konsertteja. Tämän viikon loppupuolella, 6.-8.8. järjestettävän jättimäisen pelitapahtuman päätähtenä on tänä vuonna Ariana Grande.

Kolmipäiväisessä tapahtumassa on konsertin lisäksi tarjolla paljon muuta ohjeisohjelmaa, ja esimerkiksi pelinsisäisiä erikoisesineitä. Kun Travis Scott veti keikkansa Fortnitessa, koko peli muuttui musiikkivideoksi, ja uuden tapahtuman on huhuttu olevan tätäkin suurempi. Tapahtuman tunnelmaan voi hypätä jo nyt suorittamalla siihen liittyviä pelinsisäisiä tehtäviä, joista voi ansaita aiheeseen liittyviä palkintoja.

Lisätietoja ja tapahtuman aikataulut löydät täältä.