G2 Esports on voittanut Euroopan League of Legendsin mestaruussarjan. Kevätkauden loppuottelussa G2 kaatoi Unicorns of Loven kartoin 3-1.

Kautta täydellisesti hallinnut G2 aloitti ottelun vahvasti nousemalla 2-0 johtoon. Kolmannessa kartassa Unicorns of Love puolestaan nousi niskan päälle ja onnistui voittamaan kartan nimiinsä. Yksisarviset eivät lopulta kuitenkaan pystyneet nousemaan kilpailuun mukaan vaan neljäs kartta meni, koko ottelu ja mestaruus menivät G2 Esportsille.

Mestaruus oli G2 Esportsin kolmas perättäinen sillä joukkue voitti viime kaudella sekä kevät-, että kesäkauden mestaruudet. Mestaruutensa myötä G2 pääsee edustamaan Eurooppa kausien väliseen kutsuturnaukseen (Mid Season Invitational) ja tienaa 90 mestaruuspistettä. Unicorns of Love sai toisella sijallaan 70 pistettä.

Fnaticille yllätyspronssia

Lauantaina käyty Fnaticin ja Misfitsin välinen pronssipeli päättyi yllättäen Fnaticin juhliin. Kauden aikana välillä pahoissakin ongelmissa ollut ja vain täpärästi pudotuspeleihin selvinnyt perinteikäs joukkue vei voiton suoraan kolmessa kartassa.

Kolmannen sijansa myötä joukkue saavutti 50 mestaruuspistettä. Eniten mestaruuspisteitä kevät- ja kesäkaudella kerännyt joukkue pääsee edustamaan Eurooppaa maailmanmestaruuskilpailuihin ensi syksynä. Misfits tienasi neljännestä sijasta 30 pistettä.

  1. G2 Esports - 90 pistettä
  2. Unicorns of Love - 70 pistettä
  3. Fnatic - 50 pistettä
  4. Misfits - 30 pistettä
  5. - 6. Splyce | H2k-Gaming - 10 pistettä

Kuva: Riot Games