Vaikka tällä hetkellä League of Legends -fanit seuraavat silmä kovana Worlds 2021 -turnausta, tapahtuu pelissä myös huipputurnauksen ulkopuolella. G2 Esports, joka hankki viime vuonna riveihinsä Fnaticista tutuksi tulleen Martin ”Rekkles” Larssonin, ei onnistunut varmistamaan paikkaansa MM-kisoissa, eikä joukkueella ollut juuri muutakaan syytä juhlia suorituksiaan vuoden aikana. Siitä syystä organisaatio on päättänyt penkittää kolme pelaajaansa sekä valmentajat.

G2 Esportsin perustaja Carlos ”ocelote” Rodríguez ilmoitti asiasta yllättäen Twitterissä videolla. Hän kertoo, että joukkueen kolme pelaajaa, Mihael ”Milkyx” Mehle, Martin ”Wunder” Hansen sekä tuorein lisäys Larsson penkitetään, kuten myös päävalmentaja Fabian ”GeabbZ” Lohmann sekä apulaisvalmentaja Sng ”Nelson” Yi-Wei.

– Oli todella vaikeaa tehdä tämä päätös. Toivomme, että he pääsevät jonnekin mukavaan paikkaan, jossa he voivat jatkaa menestymistä. Emme aio estää mitään kauppoja, Rodríguez toteaa videolla.

Rodríguez toteaa, että hän on toiveikas vuoden 2022 suhteen, ja kertoo, että he työskentelevät jännittävien asioiden parissa. Organisaatio ei ole vielä paljastanut uutta LoL-joukkuettaan, mutta ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että joukkueessa jatkaa mid-lanerina Rasmus ”Caps” Winther ja junglerina Marcin ”Jankos” Jankowski.

Samaan aikaan Larssonin entisessä joukkueessa Fnaticissa kuohuu, kun Larssonin korvannut pelaaja Elias ”Upset” Lipp on kesken MM-kisojen palannut kotiinsa Saksaan perhesyiden vuoksi, eikä näin ollen pelaa käynnissä olevassa lohkovaiheessa joukkueensa kanssa. Hänen tilallaan pelaa Fnatic Risingissa pelannut Louis ”Bean” Schmitz.

Lippin yllättävä lähtö on herättänyt paljon spekulaatiota, ja monet ovatkin toivoneet, että tämä olisi merkki siitä, että Larsson tekisi ensi kaudella paluun Fnaticin riveihin. Organisaatio ei kuitenkaan ole kommentoinut asiaa millään tavalla, ja toivoo ainoastaan, että Lipp jätetään rauhaan eikä tilannetta spekuloida enempää.